tiistai 18. joulukuuta 2018

Joulutulilla laulettiin


”Tähtien lyhdyt” eivät ”polkua valaisseet” vaan Enon Latu ja reserviläiset yhdessä sytyttivät tulia Hepokallion laavulle johtavalle väylälle pilviseen sunnuntai-iltana. Oli perinteisten joulutulien aika.

Räsäsen Ari ja Hämäläisen Heikki olivat sytyttäneet roihut Hepokallion kiville. Upea näky!
Enon Ladun puheenjohtaja Ari Räsänen toivotti paikalle saapuneet tervetulleiksi. Hän kertoi laavun rakennetun vuonna 2003, ja samana vuonna oli sytytetty ensimmäiset joulutulet. Väkeä oli ollut silloin yksin lukien melkein 200. 

Tänä vuonna tulistelemassa oli 33 henkilöä, vauvasta vaariin. Muutaman asteen pakkanen ei haitannut lainkaan. Heikin glögipannu pöhisi nuotiolla ja piparit maistuivat. Joululaulut kohosivat pilviselle taivaalle virittäen tunnelman joulun odotukseen. Sydämeeni joulun teen herkisti ja aina juhlava Maa on niin kaunis vahvisti lumisen luonnon kauneutta. 

”Pipolakki ja punatakki” oli jättänyt laavulle joululahjoja, joista valitettavasti puuttui saajan nimi. Sattuu niitä unohduksia pukillekin. Niinpä lahjat arvottiin. Kuinka ollakkaan lahjat osuivatkin juuri oikeille henkilöille. Kyllä joulupukki tietää! 

Lopuksi toivoteltiin kädestä pitäen toinen toisillemme hyvää joulua.

maanantai 10. joulukuuta 2018

Lisää joulunajan tapahtumia

Joulu- ja erätulet

Erätulet pe 14.12. klo 18 Vallisärkkä, Enon Riistanhoitoyhdistys ry

Joulutulet su 16.12. klo 18 Hepokallion laavu, Enon Latu ry

Joulutulet ma 17.12. klo 18 Marjut Willman-Hassisen ja Valde Hassisen kotimetsä, Uimaharjuntie 130, Enon Luonnonystävät ry


Joulukuusen hakuretket la 15.12. ja su 16.12., Kolmikankannantie 60, Eno

Eli tulia syttyy siellä ja täällä. 

maanantai 26. marraskuuta 2018

Tapahtumia Uimaharjussa ja Enossa

Enon maaseutuluennolla puhutaan nuorista torstaina 29.11. kello 18
Enon Louhitalolla (Heintie 16, Enon Louhioja) Nuorisotutkija Päivi
Armila Itä-Suomen yliopistosta kertoo maaseudun nuorten elämästä luennolla, joka on otsikoitu "Takapihalla mehtää, etupihalla mehtää ja niin kuin voi arvata, sivupihalla mehtää myös - Syrjäinen maaseutu nuorten kokemana asuinympäristönä". Luentosarja huipentuu paneelikeskusteluun kunnan ja  paikallisten toimijoiden vastuun- ja työnjaosta maaseudun palveluiden ja
arjen raamien järjestämisessä torstaina 13.12. kello 18. Luennot ovat maksuttomia ja avoimia kaikille kiinnostuneille.

Joulunavaus Uimaharjussa perjantaina  30.11. kello 18 Uimaharjun torilla

Elmon näytöksiä Louhitalolla
pe 30.11 klo 19
la 1.12 klo 15
su 2.12 klo 15
ke 5.12 klo 19
to 6.12 klo 15
Tiedustelut ja varaukset: louhiteatteri@gmail.com, puh. 045 784 50340

Joulumyyjäiset lauantaina 1.12. klo 9–13 Enon palvelupiste, Kunnantie 2

Kauneimpia joululauluja pääsee laulamaan moneen paikkaan
perjantaina 30.11. kello 13 Hyvänmielen tupa, Eno
sunnuntaina 2.12. kello 18 Majoinvaara Matti ja Martta Lappalaisella
perjantaina 7.12. kello 17 Palvelutalo Kotiranta, Uimaharju
sunnuntaina 9.12. kello 15 Villa Koivuranta, kuorot, yläkerta
sunnuntaina 9.12. kello 18 Enon kirkko, kuorot
tiistaina 11.12. kello 18 Lasten joululaulut ja -leikit, Villa Koivuranta
torstaina 13.12. kello 12 Villa Koivuranta, alakerta
torstaina 13.12. kello 18 Karhunsalon kylätalo
sunnuntaina 16.12. kello 14 Enon kirkkokuorojen joulukonsertti, Enon kirkko
torstaina 20.12. kello 12.30 Vanhainkoti Hopearanta, Eno

Joulutulet syttyvät Heposärkän laavulla Enossa sunnuntaina 16.12. kello 18.

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Laitahan joulutulet kalenteriisi

Enon Latu sytyttää joulutulet sunnuntaina 16.12. kello 18 Hepokallion laavulla. Tule mukaan laulamaan joululauluja ja toivottamaan joulu tervetulleeksi luonnon keskellä.

tiistai 23. lokakuuta 2018

Tiedotetaan toreistakin

Enon ja Uimaharjun toreja koskeva tilaisuus
torstaina 8.11.2018 kello 17–19 

Enon Palvelupiste, ent. valtuustosali
Kunnantie 2, 81200 Eno

Ohjelma
17.00 Kahvitarjoilu
17.15 Avaus ja tapahtumapalveluiden terveiset, tapahtumapäällikkö Markku Pyykkönen
Tapahtumakalenterin esittely, koordinaattori Niina Väyrynen
Palvelupisteiden esittely
Keskustelua tapahtuma- ja toritoiminnasta
Tilaisuus on maksuton.
Ilmoittaudu mukaan täältä: https://bit.ly/2CgZF6S
Kutsua saa ja pitää jakaa! Näin saamme paikalle kaikki asiasta kiinnostuneet!
Lisätietoja: Niina Väyrynen, niina.vayrynen@joensuu.fi, puh. 050 515 0573

keskiviikko 10. lokakuuta 2018

Keskusteluissa ja katsottavissa

Viimeaikoina on mediassa keskusteltu Suomessa ikiajoista alkaen nautituista Joka miehen oikeuksista. Suomen Ladun sivuilla kerrotaan mm. näin. 

Televisio on kunnostautunut mm. tutkimalla puiden elämää, Mennään metsään -kampanjalla laskureineen (ihan ei miljoona metsässä käyntiä ylittynyt) ja Peltsin Kovassa vuodessa nähtiin komeita maakunnan maisemia. Toivottu Eränkävijät alkaa YLE TV1 sunnuntaina 14.10.2018 kello 18.15 uusin jaksoin. Äijäkin on mukana. 

Keskustellaan ja katsellaan metsässä ja luonnossa käyntiä unohtamatta. 

Syyskokouksessa sottailtua

Kokouksen osanotto oli entisenlainen eli hallitus melkein täydellä kokoonpanolla. Enon Ladun puheenjohtajana jatkaa Ari Räsänen. Toimintasuunnitelmaan kirjattiin perinteisiä ulkoilutapahtumia yövaelluksineen. Patikkareissua johonkin maakunnan lähikohteeseen toivottiin. Näihin ei vain tahdo löytyä tarpeeksi lähtijöitä että lähteminen "löisi leiville". Jos keksit kiinnostavan kohteen niin ota yhteyttä vaikkapa sihteeriin (lilja.keranen@gmail.com). Yhteistyötä muiden yhdistysten, esim. sydänyhdistys, kanssa pyritään lisäämään.
Yhdistys tiedottaa tapahtumista ensisijaisesti blogissaan, joten kannattaa vierailla sivuilla. Tiedotamme myös muista tietoomme tulleista liikunta-/ulkoilutapahtumista, jotka tietoomme tulevat. Alkuvuodesta postitamme jäsenille myös paperitiedotteen, jonka voit jemmata vaikka seinäkalenterin kylkeen.

Ensilumen hiihtoviikko Kiilopäällä 1.-8.12.2018

Jos et malta odottaa kevättä päästäksesi hiihtämään niin Joensuun Ladulla on ensilumen hiihtoviikko. 

Ensilumen hiihtoviikko Suomen Ladun tunturihotelli Kiilopäällä  järjestetään tänä vuonna viikolla 49. eli lauantaista 1.12. lauantaihin 8.12.
Viikon ohjelmassa on Kiilopään oppaiden vetämien retkien lisäksi Joensuun ja Puijon Ladun retkiä takamaastoon. Matkat linja-autolla. Lähtö Joensuusta 1.12. klo 5.00, paluumatkalle lähdetään Kiilopäältä 8.12. noin klo 8.
Majoitus (7 yötä) hotelli Niilanpäässä, lisäksi useita muita vaihtoehtoja, kuten mökkejä, lomahuoneistoja ja retkeilyhostelli.

Savo-Karjalan latuyhdistysten yhteinen hiihtoviikko Lappiin 30.3. - 6.4.2019

Savo-Karjalan latuyhdistykset järjestävät  yhteisen hiihtoviikon 30.3. - 6.4.2019 siten, että retkikohteita on kaikkiaan viisi (5) eli Kilpisjärvi, Särkijärven majat Muoniossa, Ylläs, Kiilopää ja Saariselkä.
Retkikohteet on valittu siten, että tarjotaan jokaiselle jotakin. Valittavana on upeita tunturimaisemia, omaa rauhaa ja hiljaisuutta sekä monipuolisia liikuntavaihtoehtoja kuten hiihto, laskettelu, lumikenkäily. Mukana on myös kohteita, joissa on iltaelämää.
Hiihtoviikolle pääset bussilla Mikkelistä, Varkaudesta, Kuopiosta, Siilinjärveltä, Joensuusta, Outokummusta ja Iisalmesta. Iisalmessa jakaudutaan eri retkikohteisiin meneviin busseihin. Lähde rohkeasti mukaan ja tutustu uusiin upeisiin retkikohteisiin ja uusiin latuihmisiin Savo-Karjalan alueelta! 
Eli Enon latulaiset voivat myös osallistua.

keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Hiihtoniilot huomio

Kontiolahdella käynnistetään hiihtokausi jo ensi viikon perjantaina 12.10., Kontiolahden Urheilijat tiedottaa.
Jäähdytettyä latua on käytössä aluksi 2,2 kilometriä helpossa maastossa.
Sinne vaan korkkaamaan hiihtokausi.

tiistai 11. syyskuuta 2018

Enon Ladun syyskokous 2018

Enon Ladun syyskokous pidetään tiistaina 9.10. kello 18 Uimaharjun koululla kirjaston yhteydessä olevassa nuorisotilassa. Käynti koulun takapihalta. Esillä ovat sääntömääräiset asiat.

torstai 30. elokuuta 2018

Säpinää syksyyn

Posti on tuonut kotiisi Joensuun kansalaisopiston esitteen kauden 2017-2018 tarjoamista opiskelu- yms. palveluista. Liikuntaa on tarjolla niin Uimaharjussa kuin Enossakin nuoremmille ja vähän enemmän vuosia kartuttaneille. On kahvakuulaa, seniorijuppaa, kuntotanssia, niska-selkäjumppaa jne. Tarjontaan voi tutustua tästä linkistä.

Säpinää senioreille
Joensuun eri liikunnalliset tahot tarjoavat mm. Voimapäivän 18.9. Enon urheiluhallin kuntosalilla kello 10-12. Tarjolla on +65 vuotiaille maksutonta kuntosaliohjausta fysioterapeuttiopiskeilijoiden johdolla.
Tanssipäivä Jalalla koreasti 25.9. Enon kirjastossa eli maksuttomat päivätanssit kello 13-15.
Uimaharjussa 11.10. kello 13-15 samoin maksuttomat päivätanssit kirjastossa.
Terveyspäivä Joensuu Areenalla 2.10. kello 11-15, jossa on tarjolla ohjattua liikettä, mittauksia, mahdollisuus asiantuntijoiden tapaamiseen ja kahviakin on tarjolla.

Kuntosalille?
Joensuun kaupungin liikuntapalvelut ja Joensuun seudun kansalaisopisto tarjoaa senioreille kuntalistartit Uimaharjun urheilukentän kuntosalilla 30.10., 6.11., 13.11., 20.11. ja 11.12. Päivät ovat tiistai kello 8.45-10.00. Kurssimaksu 35,00 €.
Enon urheiluhallin kuntosalilla 30.10., 6.11., 13.11., 20.11. ja 11.12. Päivät ovat tiistai kello 10.45-12.00. Kurssimaksu 35,00 €.
Opetellaan käyttämään kuntosalilaitteita turvalliseti ja tehokkaasti. Kurssin hinta sisältää yksilöllisen kuntosaliohjelman sekä viisi pienryhmätapaamista.
Näihin ilmoittautuminen www.opistopalvelut.fi/joensuu

Tässä liikunnallisia tarjouksia syksyyn. Marjojen ja sienien poiminta on myös liikuntaa. Siihen ei tarvitse ilmoittautua eikä osallistumismaksua ole. Kyykkäykset ja mättäältä toiselle könyämiset tulevat ihan itsekseen. Lisäliikettä tarjoaa hirvikärpästen huitominen.

Kaunista kesän loppua ja syksyn aikaa!

maanantai 27. elokuuta 2018

Enon Ladun syyskokous

Vuoden alussa lähettämässämme tiedotuslehdessä kerrotaan että Enon Ladun syyskokous on maanantaina 8.10. kello 18 Uimaharjun Osuuspankilla. Maailma on muuttunut tiedotteen jälkeen ja Osuuspankin lopetettua toimintansa Uimaharjussa myöskään kerhohuone ei ole käytettävissämme. Ilmoitamme uudesta paikasta tässä blogissamme ja Pielisjokiseudussa.
Laita ajankohta kalenteriisi, koska tulethan joka tapauksessa kokoukseen vaikuttamaan asioihin.

sunnuntai 12. elokuuta 2018

Elokuun illat tummuvat

Avatessa ulko-oven aamulla ja nuuhkiessa alkavan päivän tuoksuja ilmassa on jo selvä syksyn haju. Keskipäivään mennessä syksyn tuoksuista ei ole enää tietoakaan. Aurinko paistaa ja lämpötila kipuaa yli 20 plusasteen. Ilmatieteen laitos raportoi jo yli 60 hellepäivästä. Ei valiteta vaan muistellaan viime talven lumiruuhkaa.
Mukavampaa onkin kerätä marjoja niin metsästä kuin puutarhan pensaistakin lämpimässä säässä kuin kaiken kastelevassa vesisateessa.
Kuivuus ei tunnu vaikuttaneen viinimarja- tai vadelmasatoihin. Sen sijaan vedenpinta kaivossa laskee uhkaavasti.
Pari rapsakampaa ukkosmyrskyä ja niitä seuranneet kuurosateet ovat toivottavasti osuneet sienipaikoille ja päästään nauttimaan sikeroisista ja maiteroisista.

maanantai 16. heinäkuuta 2018

Helteisiä päiviä

Helle on hellinyt meitä jo monta päivää jatkuen "prognoosien" mukaan ainakin viikonloppuun saakka. Olemme saaneet nauttia aurinkoisesta kesästä.
Mustikkasato lienee kypsymässä. Bloggarin mustikkamättäissä marjat olivat kovin pieniä ja kypsyys epätasaista. Mutta toivottavasti olette löytäneet satoisampia marjapaikkoja. Ainakin puutarhamansikoiden myynti näyttää kukoistavan.
Kesästä voi nauttia myös kesäteattereissakin. Vauhdikkaita ja mieleenpainuvia esityksiä ainakin Paukkajan Mielensäpahoittaja ja Vuonislahden Maan veri. Bloggarin näkemä Yksi lensi yli käenpesän ei langennut otolliseen katsojaan vaan lensi viuhuen yli.
Kelien suosiessa voi tehdä pyöräretken Ahvenisen Punaiselle tuvalle, jossa on kulkijalle joka vuosi uutta annettavaa, kesäteatterista puhumattakaan.

Tanhuvaaraan lähtijöitä ei ilmoittautunut puheenjohtajaa enempää. Hyvää reissua heille.

tiistai 19. kesäkuuta 2018

Sehän on taas juhannus ja puolen vuoden kuluttua joulu

Oi, katsokaa miten lainehet
niin kauniisti rantoja kaulaa.
Oi, kuunnelkaa, miten lintuset
niin kauniisti lehdossa laulaa.
Oi, ootteko nähnehet illan kuun
ja kuullehet kuisketta metsän puun,
min ylitse valkeat hattarat
suvitaivaalla vaeltavat.
- Eino Leino -

lauantai 9. kesäkuuta 2018

Kesäyössä vaeltamassa

Seitsemän latulaista oli patikoimassa Venäjänjärvelle perjantai-iltana 8.6.  
Ei vaivannut helle eikä vilu ja itikoista ei ollut riesaa. Sää suosi muutenkin koska metsäpalovaroitus oli kumottu ja nuotiotulet voi sytyttää. 
Heikki toimi "tulimestarina". 
Auton lämpömittari näytti 3 astetta lämmintä kotia kohti ajellessa. Vaan eihän se kylmyys liikkuvaa latulaista kesäyössä palele.
Tällaisilla iltahämäräisillä vaelluksilla ja nuotiotulien loimussa istuessa voi miettiä kaikenlaista, mennyttä ja tulevia. Jukka Itkonen allaolevassa runossaan kuvaa hienosti luontoa ja ohjeistaa meitä kiireisiä ihmisiä pysähtymään hetkeksi.

Sanamaan laulu

Linnunrata pääsi päällä kuljet maassa jaloillasi.
Mieti maailmankaikkeutta. 

Istu hetki aloillasi.
Pilvet kermavaahtoa, aurinko on lettu.
Eikä maailma ole koskaan loppuun kirjoitettu.




keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Yövaellus suuntaa Venäjänjärvelle

Yövaelletaan perjantaina 8.6. Lähtö Uimaharjun Laiskanrannan uimakopeilta kello 21 ja suuntana on Venäjänjärven laavu. Matkaa edestakaisin noin 10 kilometriä.
Tunnustelujoukot, Jaska ja Heikki, tutustuivat reittiin ja laavuun etukäteen. Laavulla on tulipuita mutta istumapaikat mielikuvituksen varassa. Pilkkireppujakkara on hyvä keksintö ja nyt tarpeeseen. Tulien teko riippuu, kuten näinä aikoina yleensäkin, säästä. Eli nuotiotulet voi tehdä jos se on sallittua.
Omat eväät mukaan.
Toki laavulle pääsee muitakin reittejä, vaikkapa pyöräillen tai kävellen metsäpolkuja pitkin. Jonkinlainen kartta löytyy täältä.

perjantai 18. toukokuuta 2018

Kesäfestarit kutsuvat

Aiemmin jo kerrottiinkin että Savo-Karjalan latualueen kesäfestarit ovat Savonlinnan Tanhuvaarassa.
Kiinnostuitko lähtemään, ota yhteyttä Lilja Keränen, lilja.keranen@gmail.com. Jos tarpeeksi lähtijöitä löytyy järjestetään yhteiskyyti.
Alla latualueen lähettämä ohjelma majoittumistarjontoineen.

LATUALUEEN KESÄFESTARIT  4.-5.8.2018  TANHUVAARALLA, SAVONLINNASSA Aloitetaan lauantaina 4.8. klo 10.30  Tervetuloa ja tapahtumien esittelyt ulkona respan edessä Kotiinlähtö sunnuntaina 5.8. klo 13.
Majoitukset: alustavasti varattu noin 50 paikkaa eri majoitustapisteistä la-sunnuntai. Majoittumaan pääsee n. klo 14, joten ulkoiluvaatteet on syytä pukea jo matkalle. - majoitusvaraukset tehtävä suoraan Tanhuvaaran Urheiluopisto, puh. 015 5820000,  info@tanhuvaara.fi  Revonhäntä-rakennus 90,-/2 hh/vrk., Posse-hostelli 60,- /2 hh/vrk Hotelli 120,00 /2 hh, lisävuode 30,- huonehintoihin sisältyy buffetaamiainen ja kylpylän käyttö
Lisäksi campingalue lähellä /asuntoautot ja teltat. Tanhuvaaran Camping-alue sijaitsee rauhallisella alueella järven rannalla, vain 5 minuutin kävelymatkan päässä Tanhuvaara Sport Resortin palveluista. Yhteystieto: info@tanhuvaara.fi Perusmaksu:14 €/vrk, SFC ja CKE 12 €/vrk Telttapaikka:10 €/vrk, SFC ja CKE 8 €/vrk Normaali henkilöhinta: 5 €/vrk, alle 16-vuotias 2,5 €/vrk Ruokailut: (ei varata valmiiksi, jokainen käy silloin, kun aikatauluun sopii) – lounaan (klo 12-13.30) tai  päivällisen (klo 17 -18.30)  hinta 12,90 /buffet - käytössä pari nuotiopaikkaa ja campingalueella yksi, jotka ovat kaikille avoimia.
SportSpa-kylpylä käytössä – majoittuville ilmainen, muille 12 €/viikonloppuisin – avoinna la klo 10. - 21.00 Lajit, joissa kisaillaan ”leiripäivähengessä” lauantaipäivän aikana
Lentopallo / sekajoukkueet/ peruslentopallosäännöt/aloitetaan klo 11 – ilmoittautumiset 15.7. mennessä: Mikkelin Latu Anja Marttila, puh. 040 7459965, anjakaarina.marttila@gmail.com – käytössä  2 hiekkakenttää, ovat lähellä hotellia – ilmoittautumisten jälkeen järjestellään joukkueet ja siitä lähetetään tieto yhteyshenkilöille.
Melonta /info klo 11 respan edessä ulkona – vastuuhenkilö Mikkelin Latu /Taina Modig-Marttinen – ilmoittautuminen 15.7. mennessä, puh. 040 7797729 tai taina.modig@gmail.com omat melontavälineet mukaan tai yöpyjille on talon puolesta tai voi myös vuokrata           Kanoottien vuokraus 15 €/tunti, 20 €/2 tuntia /Campingalueelta
Ohjattu Kyykkä ja mölkky / klo 13.30 alkaen /kokoontuminen respan edessä ulkona  – kyykkään ja mölkkyyn ilmoittautumiset paikan päällä – vastuuhenkilöt Suonenjoki / Pekka Karhunen ja Anu Korhonen /Juankoski – Pekan yhteystiedot: puh. 040 5705357, peku.karhunen@gmail.com
Patikointi /luontokävely / lauantaina  klo 15.30-17 ja sunnuntaina klo 10-11. – ilmoittautuminen paikan päällä respan edessä ulkona – vastuuhenkilöt /Olavin Retkeilijöistä/harri.heinonen1@gmail.com, 050 5291917

Polkujuoksu tutuksi-kurssi / Suomen Ladun kurssi /lauantaina klo 14-16.30 - ilmoittautumiset 15.7. mennessä Lyytin kautta /yhteyshenkilö Anu Korhonen, Juankoski - ilmoittautumislinkki: https://www.lyyti.fi/reg/Polkujuoksu_tutuksi_0267 - kokoontuminen respan edessä ulkona. - vastuuhenkilö Wilhelm Stenbacka, puh. 050 4313464, wilhelm.stenbacka@suomenlatu.fi Illanvietto - Iltanuotio makkaranpaistoineen Saunasaaressa klo 19 ja karaoketanssit klo 21 alkaen.
Alueella lasten toimintapiste (mm.luontobingo, visailupolku), jonne voi tulla vapaasti tutustumaan klo 11.00-12.30 ja 15.30-17.00 välisinä aikoina. -  vastuuhenkilö Kirsti Mikkanen, Juankosken Kuntoilijat, puh. 040 5888143, kirsti.mikkanen@gmail.com.
Huomatkaa, että kesäfestarit on tänä vuonna latualueen päätapahtuma, johon on panostettu. Jos tulee mitä tahansa kysyttävää, ottakaa yhteyttä edellä mainittuihin yhteyshenkilöihin tai  Kyllikki Rytköseen, puh. 0400 667758, leenakyllikki.rytkönen@gmail.com.

TERVETULOA MUKAAN, PIDETÄÄN HAUSKA VIIKONLOPPU  –  YHDESSÄ! Aluetyöryhmä

torstai 10. toukokuuta 2018

Liikuttiin terveemmäksi



Enon Ladun ja Enon Sydänyhdistyksen yhdessä masinoimaan Liiku terveemmäksi -tapahtumaan otti osaa 30 henkilöä. Aurinko helotti pilvettömältä taivaalta suosien näin meitä "luonnon lapsia".

Tarjolla oli mehua metsälenkillä käyneille ja frisbeegolfissa kisailleille. Enon Ladulla on kolme siirrettävää frisbeegolfkoria sekä frisbeebagi, jota voi lainata yhdistykseltä vaikkapa omiin kesäkekkereihin.

Jaettiin myös tietoa yhdistysten toiminnasta sekä lenkkilaastaria (pieniä laastaripaketteja) ja luuppeja. Korvasieniä kohoaa kihisten parasta aikaa metsissä, joten luupilla voi niitä tiirailla tarkemmin. Taivaalla lensivät kilpaa niin idän lentokone kuin muutolintuparvikin. Tavattiin samalla tuttuja ja vaihdettiin kuulumisia.
Tiesitkö muuten että Enon Latu täytti 30 vuotta 3.5. Juhlittiin sitäkin tässä samalla "liikunnan merkeissä.

tiistai 24. huhtikuuta 2018

Kansalaisopisto tarjoaa liikettä kesälläkin

KAHVAKUULAILUA ENOSSA
Enon liikuntahalli, lohko C, Purokyläntie 9
ma 19.00-19.45 Margareetta Räty
7.5.2018-18.6.2018, 7 oppituntia Kurssimaksu 25,00 €
Kahvakuulatunnilla harjoitetaan lihaskestävyyttä, voimaa sekä kehon syviä lihaksia. Kahvakuulalla tehtävät perusharjoitteet harjaannuttavat myös lihasten yhteistyötä ja parantavat kehon koordinaatiota ja tasapainoa. Kurssille tarvitset oman alustan ja kahvakuulan, suositus naisille 4-8 kg ja miehille 8-16 kg. Tunnit pidetään ulkona / sisällä sään ja ryhmän toiveiden mukaan.

KAHVAKUULAILUA UIMAHARJUSSA
Uimaharjun koulu, sali, Harjunraitti 9
ke 17.00-17.45 Margareetta Räty
2.5.2018-13.6.2018, 7 oppituntia Kurssimaksu 25,00 €

Ilmoittautuminen www.opistopalvelut.fi/joensuu


torstai 12. huhtikuuta 2018

Liiku terveemmäksi helatorstaina


Liiku terveemmäksi -päivä on helatorstaina 10.5. Vietetään sitä Vallisärkällä kello 12-15. 
Ohjelmassa: nuotiotulet laavulla, frisbeegolf kisaa (parhaat palkitaan), lämmittelyjumppa, polkuja jokaiselle kunnon mukaan, mehutarjoilu. Muut eväät voi jokainen tuoda halutessaan mukanaan. 
Yhteistyössä Enon Sydänyhdistys. 

Kesäfestareille Tanhuvaaraan

Enon Latu päätti kevätkokouksessaan järjestää kuljetuksen Savo-Karjalan Latualueen kesäfestareille 4.-5.8. Savonlinnan Tanhuvaaraan (kuvassa). Festarit alkavat lauantaina kello 10 ja päättyvät sunnuntaina kello 13. Ohjelmassa on erilaisia aktiviteetteja lentopallosta melontaan sekä kyykästä karaokeen.

Enon Latu tarjoaa yhteiskyydin festareille. Ruokailut ja majoituksen kustantaa ja varaa jokainen itse. Majoituksia on tarjolla sekä campingalueella että hotellissa.
Alkoiko reissumieltä kutkuttamaan? Jos niin laitahan päivät kalenteriisi ja viestiä sihteerille. Avaamme ilmoittautumisen myöhemmin, tämä on alustavaa tunnustelua.

Savo-Karjalan latu-alue
www.tanhuvaara.fi.

keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Vapaaehtoistoiminta käynnistyy Uimaharjussa ja lähialueilla

Välitän tietoa Rajaton Ikä -projektista. Löytyisiköhän meistä latulaisista tähän hommaan toimijoita.

Tiedätkö Uimaharjusta tai Enosta eläkeläisen tai eläkeikää lähestyvän, joka kaipaisi kaveria tai uusia ihmisiä arkeensa? Tai tiedätkö ketään, joka haluaisi toimia vapaaehtoisena kaverina tällaiselle eläkeläiselle? Etsimme eläkeikäisiä tai eläkeikää lähestyviä kaveritoimintaan. Kaveritoiminnassa vapaaehtoinen toimii kaverina toiselle eläkeläiselle vapaa-ajalla. Toiminta on yhdessä mukavien asioiden tekemistä etukäteen sovitulla ajalla, kuten kahvittelua, jutustelua, lenkkiseuraksi lähtemistä, yhdessä harrastuksiin kulkemista, tai vaikka konsertteihin meno seuraa.
Kaveritoiminnan tavoitteena lisätä eläkeikäisten hyvinvointia uusien tuttavuuksien ja mukavan tekemisen avulla.
Vapaaehtoiset osallistuvat maksuttomaan koulutukseen ja saavat työhönsä ohjausta. Lisäksi vapaaehtoisille järjestetään virkistystoimintaa sekä jatkokoulutusmahdollisuuksia yhdessä muiden vapaaehtoisten kanssa. Jokaiselle vapaaehtoiselle etsitään itselle mieluisa tapa toimia vapaaehtoisena kaverina, tarkoituksena on löytää samanhenkiset ihmiset kaveruspareiksi, joita yhdistää samankaltaiset kiinnostuksen kohteet ja ajatukset siitä, mitä tapaamisissa voisi tehdä. Kaveritoiminnassa voit olla mukana sen verran kuin haluat; kertaluontoisesti (esimerkiksi kaveriksi tapahtumaan tai vaikkapa marjastamaan) tai voit tavata kaveripariasi säännöllisemmin, 1-4 kertaa kuukaudessa. Vapaaehtoisena kaverina voit toimia joko yksin tai pareittain.
Seniorikaverin haluava voi olla kuka tahansa eläkeikäinen tai eläkeikää lähestyvä, joka kokee kaipaavansa vaihtelua arkeen tai uusia ihmisiä elämäänsä, haluaa etsiä uutta tekemistä tai harrastuksia yhdessä vapaaehtoisen kanssa.
Kerron mielelläni toiminnasta lisää. Otathan yhteyttä jos sinulle olisi mielessä henkilöitä, yhteistyötahoja alueella, vinkkejä, ajatuksia tai haluat kuulla toiminnasta lisää.

Ystävällisin terveisin:
Sara Lind
Projektikoordinaattori – Rajaton Ikä! -projekti
Joensuun Setlementti ry, Niskakatu 4
sara.lind(a)setlementtijoensuu.fi / p. 040-767 2088

keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Ulkoilupäivän satoa

Uimaharjussa vietettyyn upean sään ulkoilupäivään osallistui 58 henkilöä (tai ainakin nimensä kirjoitti osallistujalistaan). Tapahtumassa suoritetussa arvonnassa ostokortit voittivat Eila Puhakka ja Reino Hassinen, lippiksen Ritva Puhakka ja pipon Pekka Vanninen, huomioliivit Miia Kiiski ja Matti Vanninen. Kiitokset kaikille osallistuneille ja lisää aurinkoisia ulkoilupäiviä kaikille.

Enon Ladun kevätkokous

Enon Osuuspankin kerhohuoneella keskiviikkona 11.4. kello 18.
Esillä sääntömääräiset asiat. Tule mukaan.
Keskustellaan myös toiminnastamme ja tulevista tapahtumista.

torstai 8. maaliskuuta 2018

Enon Ladun ulkoilupäivä 18.3.

Tervetuloa viettämään Enon Ladun ulkoilupäivää sunnuntaina 18.3. kello 12-15 Uimaharjun urheilukeskukseen. Tarjoamme lämmintä mehua kaikille ulkoilijoille.
Ulkoilla voit omaan tyyliisi, perinteisesti tai luistellen, pulkalla tai liukurilla, kävellen tai potkukelkkaillen. Muista kirjata nimesi vihkoon, arvontaa osanottajien kesken.
Voit hyödyntää myös urheilukeskuksen kotaa ottamalla mukaasi grillimakkarat. Kahvinkeittokin on kodalla sallittua.
Tule mukaan ja nautitaan keväästä!

Hyvää naistenpäivää

Kansainvälistä naistenpäivää vietetään tänään torstaina 8.3. Vietetään sitä kukin tavallaan. Tommy Tabermann on pukenut asian sanoiksi naistenpäivärunossaan:


Mitä tarvitsee mies maailmassa

Mitä tarvitsee mies maailmassa,
maan päällä,
taivaita tavoitellessa?

Mies tarvitsee maan päällä
kaksi puuta ja naisen.
Toisesta puusta veistää itselleen arkun,
toisesta puristaa
hyvin päähän humahtavaa juomaa,
tikapuut taivaaseen.

Mutta ilman naista
ei miehestä ole mihinkään,
ei maan päällä, ei taivaissa,
ilman pilvenkeveää naista,
suuta, käsiä, sydämen juurta.

Yhteen ainoaan naiseen
mahtuu kaikki mitä mies tarvitsee:
hellyys ja voima, helisevä nauru.

Ilman naista
ei miehestä ole mihinkään,
ei maistu miehelle mikään,
eivät ulotu tikapuut taivaisiin.

Mitä mies tarvitsee?

Kaksin kuutamolla

Pakkanen pelotteli kuutamokävelyyn osallistujat ja kuutamosta nauttivat kaksin vain puheenjohtaja puolisoineen. Reipasta latumeininkiä.

tiistai 20. helmikuuta 2018

Hanki jäsen -kampanja

Osallistu Suomen Ladun Hanki jäsen -kampanjaan. 
Lue kampanjasäännöt kotiisi tulleesta Latu ja Polku -lehdestä. Tämän lehden jäsenhankintalahjana on tarpeellinen, sporttinen ja näkyvä heijastinliivi. Erinomainen pimeiden iltojen kävely-, pyörä-, hiihto- tai juoksulenkille. 
Kampanja on voimassa 16.2.–13.4.2018.

perjantai 9. helmikuuta 2018

Se on kohta laskiainen

Laskiaissunnuntai on tulevana pyhänä ja sitähän seuraa Laskiaistiistai. Mm. Uimaharjun urheilukentällä on laskiaisriehaa sunnntaina kello 11-14. Järjestelyissä Uimaharjun taajamayhdistys ja Uimaharjun koulun vanhempien toimikunta Vankkuri. Lue lisää.

Sujuttaa suksilla, 
luikuttaa latua, 
katsella luontoa - 
se on kuin satua.
Kevät on laatinut 
kuusikkoon pesänsä, 
siellä se synnyttää 
lopulta kesänsä. 
Niinhän ne kuukaudet kulkee.

- Jukka Itkonen -

sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Lapin hiihtoviikko Ylläkselle 7.-14.4.

Joensuun Latu järjestää hiihtoviikon Ylläkselle Äkäslompoloon.
Majoitusvaihtoehdot:
Äkäshotelli: 2-4 hengen huoneistot, joissa jokaisessa oma minikeittiö, wc ja sauna
- 2 hengen huoneisto 680 euroa/henkilö
- 4 hengen huoneisto (2 makuuhuonetta) 570 euroa/henkilö
- Hinnat sisältävät matkat, aamiaisen, päivällisen, allasosaston vapaan käytön, sekä pääsymaksun iltaravintolaan (ei sisällä retkieväitä).
Ylläs Star-huoneistohotelli: 4 hengen huoneistot, joissa kaikis
sa olohuone, minikeittiö, makuuhuone sekä noin 10 m2 makuuparvi, wc ja sauna
- 315 euroa/henkilö (ei aterioita)
- Hinta sisältää matkat sekä mahdollisuuden käyttää pyykkitupaa ja suksienhoitohuonetta.

Molemmat majoituspaikat sijaitsevat lähellä Äkäslompolon palveluja, Jounin kauppaa ja hiihtoladut lähtevät pihapiiristä.

Lisätiedot ja ilmoittautuminen mahdollisimman pian Hannu Melin, puhelin 040 773 5767, hannu.melin@gmail.com.

Mukaan mahtuu 52 henkeä ja retki täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Joensuun Latu tarjoaa mahdollisuutta osallistua hiihtoviikolle muillekin kuin omille jäsenilleen.


torstai 1. helmikuuta 2018

Lihakset liikkeelle - kuntosalikierrokset


Joensuun kaupungin Hyvinvoinnin toimiala, Liikuntapalvelut, tekee helmikuussa LIHAKSET LIIKKEELLE –kuntosalikierroksia Joensuun maaseutualueiden kuntosaleille. Esittelyyn kuuluu laitteistoon tutustuminen ja yhdessä tehtävä harjoitus (yhteensä noin 1,5h), tämä on osallistujille maksutonta eikä sido mihinkään.

Torstaina 8.2
Uimaharjun urheilukeskuksen kuntosali (Jaakonkankaantie 16
kello 9-10.30 ja 16-17.30

Enon urheiluhallin kuntosali, Purokyläntie 9
kello 11-12.30 ja 14-15.30

Männään myöhi kahtomaan ja osallistummaan!

torstai 25. tammikuuta 2018

Lumiukkoja tekemään

Kerrankin on millä mällätä. Meinaan lunta. Joensuun Latu toivottaa enonlatulaiset tervetulleiksi tekemään lumiukkoja myös Joensuun Ystävyydenpuistoon sunnuntaina 28.1. kello 10 eteenpäin. Puisto on siis Joensuun kaupunginkirjastoa vastapäätä.
"Tänään torstai-iltana Joensuun Ladun johtokunnan kynnelle kykenevät voimat kokeilevat lumipallojen pyörittelyä, ja lauantaina tehdään niitä lisää sekä aihioita (lumi- ja pakkastilanteen mukaan). Poiketkaa paikalla ja tulkaa vaikka sunnuntaina tekemään omat enolaiset edustuslumiukot!"

keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Ollaan kuutamollakin

Kalevalan päivänä eli 28.2. ollaan kuutamolla. Vallisärkällä ovat hyvät maastot lumikenkäilyyn - tarpeeksi avaraa ja laavu tulistelua varten. Lähdetään lompsimaan kello 19 Vallisärkältä, pakkasraja -15 astetta. Omat eväät.
Sydänyhdistyksen väki on myös tervetullutta - ollaan yhdessä tänäkin vuonna. 

Tähän sopinee lempparirunoilijani, Jukka Itkosen, runonpätkä (varsinkin kun kouluaikaan hiihtäessäni, olin aina juuri hän): 

Olin kisan viimeinen, olin juuri hän.
Silti, ehkä hävinneenä, ikimetsään eksyneenä, 
oppia sain paljon voittajaakin enemmän.

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Ulkona kuin lumiukko

Suomen Latu juhlii 80-vuotisjuhliaan talvella 2018 haastamalle kaikki tekemään lumiukkoja. Erityisesti toivomme mukaan koulut ja varhaiskasvattajat. Siksi Suomen Latu julkaisee näillä sivuilla vinkkejä ja ideoita valmiisiin lumiukkoaiheisiin tuokioihin.
Osana kampanjaa Suomen Latu järjestää kuvakisan 28.1.-11.3.2018. Kisassa on runsaasti liikunnallisia palkintoja.
Kampanja starttaa Suomen Ladun syntymäpäivänä 28.1. kahdeksalla paikkakunnalla ympäri Suomen. Seuraa verkkosivuja ja Suomen Ladun sosiaalisen median kanavia niin tiedät missä tapahtuu!

Laturetkiä maakunnassa

Pielisen jäähiihto 24.2., Lieksa, Koli, Vuonislahti
Ruunaan koskihiihto, 25.2. 
Kolin maisemahiihto  3.–4.3. Koli
Pyhäselän jäähiihto 4.3. Joensuu ja Liperi.
Ahmanhiihto   9.-10.3. Kolin ja Ahmovaaran maastoiss
Pogostan hiihto 17.-18.3. Ilomantsi

Lisätietoja linkin takaa.