Tintille tarjolla aivan uusi yksiö jokirannan Terijoen salavassa.

tiistai 19. joulukuuta 2017

Iloista joulunaikaa Jukka Itkosen sanoin

Joulukalenteri

Kynttilä ja joululiina, kuusi, joulutonttu,
ylämäki, alamäki, tunturi ja monttu.
Pukin poro, pipareita, unelias kissa,
kaulaliina, karvahattu, lahja paketissa.
Joulutähti, paimenia, nuori mies ja nainen,
härkä, aasi, olkivuode, pyhä pienokainen.

- Jukka Itkonen -

sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Arkihuolet jätettiin Hepokallion laavulle

Latulaiset kokoontuivat joulutulille Hepokallion laavulle. 16 reipasta latulaista kapusi roihujen valaisemaa polkua pitkin räiskyvän nuotiotulen äärelle. Ari Räsänen kertoi juhlavuodesta, Suomi100 ja Eno 10 000 vuotta. Lisäksi oli suunnistettu Jukolan yössä. Glögiä oli tarjolla ja vaihdettiin kuulumisia. Glögimukin pohjassa oleva arpanumero suosi Maijaa. Joulupukki oli muistanut sihteeriä kauniilla villasukilla, ja vielä oikean kokoisilla. Mutta joulupukki kuulemma tietää. Laulettiin joululauluja ja komeasti kaikui Maa on niin kaunis joulukuisen illan hämäryyteen.

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Kuljetus joulutulille

Enon Latu päätti järjestää ilmaisen kuljetuksen joulutulille Enon Heposärkälle sunnuntaina 17.12. 
KULJETUS ON PERUUTETTU, KOSKA LÄHTIJÖITÄ EI ILMOITTAUTUNUT TARPEEKSI. 

perjantai 17. marraskuuta 2017

Äänestä vuoden sykähdyttävintä urheiluhetkeä

Tammikuun Urheilugaalassa julkaistaan taas vuoden urheiijan lisäksi vuoden sykähdyttävin urheiluhetki.
Marraskuun ajan ehdokkaita on ensin 20 ja marraskuun lopussa määrä tippuu 10 ehdokkaaseen, jonka jälkeen ehdokasvideot alkavat pyöriä televisiossa. 


Mari on ehdokkaana näillä sanoilla:

"Mari Laukkanen, tunteikas taivaalle suunnattu tervehdys surunauha kädessä edellisyönä edesmenneelle valmentaja Asko Nuutiselle yllätyksellisen ampumahiihdon maailmancupin tuplavoiton tuoneen takaa-ajokilpailun loppusuoralla - 18.3.2017, Holmenkollen, Norja" Jos haluat antaa äänesi em. hetkelle klikkaa tästä 

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Joulutulet syttyvät

Joulutulet syttyvät Heposärkän laavulla sunnuntaina 17.12. kello 18. Tule laulamaan joululauluja ja virittäytymään jouluun.

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Muistathan kai

Enon Ladun sääntömääräinen syyskokous keskiviikkona 11.10. kello 18 Uimaharjun Osuuspankin kerhohuoneella.
Olet tervetullut!

maanantai 4. syyskuuta 2017

Kääpäkävelylle Enon Kirjovaaraan

Käävät, jäkälät,sammaleet ovat teemana kun Joensuun Latu tekee Pohjois-Karjalan sieniseuralaisten kanssa päiväretken vanhojen metsien suojelualueelle Enoon. Asiantuntijaksi on lupautunut biologi Kaisa Junninen.

Kimppakyydit Joensuun Urheilutalon Siltakadun puoleiselta parkkipaikalta lauantaina 9.9. klo 9. Ajetaan Enon Kirjovaaraan (Ala-Koitajoen parkkipaikalle), missä info ja yhdistysten tarjoamat kahvit ennen metsään menoa. Uimaharjun liikenneympyrästä Pamilontielle, joka on numeroltaan 513. Pamilontietä ajetaan noin 10 kilometriä,  ja matkaan lähdetään Ala-Koitajoen parkkipaikalta.

Muuten on hyvä ottaa mukaan omat eväät. Tukevat kengät tai kumisaappaat jalkineiksi ja tietenkin sään mukainen vaatetus. Kävely kestää pari- kolme tuntia ja Joensuuhun palataan iltapäivällä. Kirjovaaraan voi tulla omin kyydein suoraankin.

Retki on maksuton, mutta kahvitettavien määrä olisi hyvä tietää etukäteen. Siksi siis mielellään ilmoittautuminen Liisa Ouralle, puh. 040 829 4239 tai liisa.oura@gmail.com.

Enon Ladun porukka on tervetullut mukaan kääpäilemään. 

keskiviikko 30. elokuuta 2017

Syyskuussa tapahtuu mahottomasti asioita

Syksyn järjestöilta pidetään sovitun mukaisesti maanantaina 11.9. kello 18 Palvelutalo Kotirannassa Enossa. Illan järjestelyistä vastaavat Enon Vanhusten Tuki ry ja Eno-Seura.

Lauantaille 2.9. on tarjolla jokaiselle jotain seuraavasti:

Enon kotiseutumuseon ja -alueen tukemiseksi järjestetään hyväntekeväisyyshuutokauppa
lauantaina 2.9.2017 klo 10 alkaen  Enon kotiseutumuseolla (Alapappilantie 3).

Huudettavana on käteismaksulla tavaralahjoituksia ja työsuorituksia. Näyttö on klo 09.00 alkaen. Meklarina toimii Erkki Tahvanainen. Alueella palvelee Marttojen kahvio.
Eno-Seura ry ottaa vastaan huutokauppalahjoituksia. Tiedustelut puh. 040 741 4411.
Hyväntekeväisyyshuutokaupan järjestävät yhteistyössä Eno-Seura ry, Enon kyläyhdistys ry ja Enon  Martat ry.

Syysmarkkinat,lauantaina 2.9.2017 klo 10, Ahvenisen Punainen talo
 Myynnissä itsekasvatettua ja -kerättyä, käsitöitä, kirppis, harmonikkamusiikkia, Enon harmonikkakerho, Ylisellä filimiesitys, Veijo Vaakanainen, klo 11.30 ja 13

Elotulet lauantaina 2.9.2017, Uimaharjun laivarannassa
Päivätapahtuma klo 13–16
Steelpannuorkesteri, Hoikat Pojat,  Pokalin temppurata lapsille, kasvomaalausta, ongintaa ym.
Iltatapahtuma klo 16–2
Hoikat Pojat, Ismo Hiltunen,  ilotulitus klo 21, Indians klo 24, K-18 anniskelualue
Tarjolla kahvia, makkaraa, muikkuja, lakuja ym.
Enon yrittäjien tarjoama linaja-autokuljetus Enosta OP:n vastapäätä klo 12.30, 13.30, 15.30, 16.30, 23.30. Uimaharjusta Enoon klo 13, 14, 16, 17 ja 1
Järjestäjä Uimaharjun Taajamayhdistys ry

Iltamat lauantaina 2.9. klo 18-24 Louhitalo, Heintie 16, Enon Louhioja
Ohjelmassa sketsejä, Outokummun Vähäkosken Nauruduon hupailua, runoja, iltamapuhe, karaoketanssia, Salsa del Este -salsayhdistyksen/Eija Vatasen salsatanssitusta, tanssiorkesterit Tupajumi ja Bad Boys! Kahvio. Vapaa pääsy. Järj. Eno-seura ry, kulttuuriyhdistys Louhi ry ja Louhiojan kyläyhdistys ry. Tiedustelut puh. 040 741 4411.

sunnuntai 27. elokuuta 2017

Liitokiekkoilemaan

Enon Latu frisbeegolffaa Uimaharjun urheilukeskuksen 9. rataisella radalla torstaina 7.9. kello 17.00. Kokoonnutaan urheilukeskuksen eteen ja lähdetään siitä heittelemään. Voit ottaa omat kiekkosi mukaan. Enon Latu sai Suomen Ladulta kiekkobagin keväällä, joten siitä löytyy varmasti jokaiselle halukkaalle sopiva.

Luonnonpäivänä Kolilla

16 latulaista lähti viettämään Suomen Luonnonpäivää Kolille. Sää oli kuten Suomen luonnossa kuunaankin epävakainen.
Menomatka sujui rattoisasti jutellen. Luontokeskus Ukossa päästiin samantien katsomaan videoesitys Mustarinta. Se tarkoittaa Kolin entistä nimeä ja sen on antaut vastarannalle asumaan asettunut kansa. Tumma kuusikkorinne lienee ollut nimen syynä.
Hieno esitys.
Esittelijä kertoikin kaiken oleellisen siitä ja jatkoi kanssamme kertoen lisää varsinaisessa esittelyssä Kolin synnystä. Kertoi myös  miten kansallisuusaate toi taiteilijoita eri aloilta tuli etsimään ja luomaan suomalaisuuden ydintä. Mm. Eero Järnefeltin useat maalaukset eri puolilta Kolia ja Jean Sibeliuksen musiikissa voi kuulla synkkien kuusimetsien huminaa.
Esityksen jälkeen vilkaistiin ulos ja todettiin että vieläkin sataa.
Useita kuoroja oli tullut juhlistamaan myös Suomen Luonnonpäivää ja laulamaan eri puolilla Kolia. Hajonta oli kuten Jukolan viestin kartoilla, eli emme heitä enää tavanneet saati kuulleet.
Ketään ei kiinnostanut lähteä märälle polulle Kolin kylälle vaan päätettiin käydä satamassa ja alamajan seutuvilla.
Sitten ruokailemaan Kolin Ryynäseen hyvää ruokaa ja täysin vatsoin kotiin.
Lopputulema oli että retkeily on hyvää vaihtelua arjen seassa, mukavassa seurassa!
Muistelut Tuula Laukkanen.

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Toimintaa enolaisille ja uimaharjulaisille

Välitän tällaista tietoa enolaisille ja uimaharjulaisille:

Järjestämme yli 60-vuotiaille eläkeläisille ja eläkeikää lähestyville vapaa-ajan toimintaa Enon ja Uimaharjun alueella. Olisi mahtavaa, jos pystyisit välittämään tietoa alueesi eläkeikäisille omien verkostojesi kautta. Esimerkkejä toiminnastamme ovat ulkoilu, pelailu, liikunta, retket, luennot, kokkailu, ruoanlaitto jne. Eli toiminnallista ja aktiivista yhdessä tekemistä! Toimintaan osallistuminen on maksutonta. Tervetuloa tutustumaan! Kerromme mielellämme lisätietoja toiminnastamme.

Joensuun Setlementti ry on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö. Toimialojamme ovat seniorityö, nuorisotyö sekä monikulttuurinen työ. Rajaton Ikä -projektissa (STEA 2017-2019) järjestämme Joensuun kantakaupungin, Enon, Uimaharjun, Kiihtelysvaaran, Tuupovaaran ja Reijolan alueiden eläkeikäisille heidän toiveitten, ideoiden ja tarpeiden näköistä vapaa-ajan toimintaa.



Ystävällisin terveisin,
Sara Lind ja Riitta Koivula / Rajaton Ikä -projekti
Joensuun Setlementti ry, Niskakatu 4, 80100 Joensuu
sara.lind(a)setlementtijoensuu.fi / puh. 040 767 2088
riitta.koivula(a)setlementtijoensuu.fi / puh. 040 767 2162
www.setlementtijoensuu.fi - Setlementin löydät myös Facebookista!

Joensuu-Jukolan asukasilta Enossa

Enon asukasilta keskiviikkona 16.8. kello 18-20 Enon liikuntahallissa. Illan aikana palataan Joensuu-Jukolan tunnelmiin ja keskustellaan asukkaiden kanssa Jukola-viikonlopun tunnelmista. Tilaisuudessa on jaossa myös Joensuu-Jukolan karttoja.

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Suomen Luonnonpäivänä Kolille

Lauantaina 26.8. suuntaamme Kolin kansallispuistoon juhlimaan Suomen luontoa.
Reissu toteutuu ja lähtijöitä on nyt 17. Kuljetusaikataulu alla.

Lähtö kello 9 Eno Kaltimonkoski
kello 9.15 Uimaharju ent. Teboil

Saavuttuamme Kolille käymme tutustumassa Luontokeskus Ukon näyttelyihin. Seuraavaksi etsimme sopivan polun pään, joka vie meidät alas kylälle ja lounastamaan. Voimme jossakin polun mutkassa pitää tauon ja kajauttaa Karjalaisten laulun sekä nostaa kuksat Suomen Luonnolle.
Lounaspaikaksi valikoitui Kolin Ryynänen.  Paluumatkalle lähdemme kun ruumis ja sielu on ravittu.

Mitä maksaa?
Enon Latu kustantaa kuljetuksen sekä ryhmälipun luontokeskukseen. Lounaan, noin 17 euroa, maksaa jokainen itse.

Ilmoittaudu
Ilmoittautumiset lilja.keranen@gmail.com tai 050 3229 379 viimeistään torstaina 10.8. Kerro myös haluatko lounastaa.

Kerro reissusta tavatessasi muillekin.



torstai 13. heinäkuuta 2017

Juhli luontoa 26.8.

Luonnon päivät huipentuvat elokuun viimeisenä lauantaina 26.8.2017. Suomen luonnon päivänä, sata päivää ennen itsenäisyyspäivää, kuorot kajauttavat kansallispuistoissa, nostetaan malja Suomen luonnolle ja juhlitaan luonnon helmassa.
Mitä tekee Enon Latu? Seuraa blogiamme niin kerromme lähempänä tapahtumaa suunnitelmistamme.

maanantai 26. kesäkuuta 2017

Frisbeegolf setti

Muistathan että Enon Ladulla on siirrettävä frisbeegolf setti. Kolme koria ja kiekkopaketti. Saimme nämä Suomen Ladulta keväällä. Näitä voit lainata vaikkapa sukujuhlaan tai muuhun tapahtumaan. Kysy pakettia Ari Räsäseltä.

torstai 22. kesäkuuta 2017

Vielä ehtii juhannukseksi

Vielä ehtii virkata kuvan mukaiset juhannussukat, joita voi sitten myöhemmin kesällä käyttää vaikka millaisissa menoissa. Pyöräillessä, tansseissa, riippumatossa voi saada kirjavan rusketuksen jne .  Oikein hyvää ja lämmintä juhannuksen aikaa kaikille latulaisille. P.s. sukkien ohje löytyy uusimmasta Pellervosta.

perjantai 9. kesäkuuta 2017

Joensuu-Jukolan rakentamiseen kaivataan vielä vapaaehtoisia

Enossa rakennettavaan Jukolan viestiin kaivattaisiin vielä aktiivisia enolaisia mukaan vapaaehtoishommiin. Erityisesti lauantaina 10.6. kaivattaisiin Enossa tapahtumatelttojen pystytykseen vapaaehtoisia ja sunnuntaina 11.6. telttojen sekä tilojen kalustamiseen sekä viimeistelyyn. Apu on tarpeen ja vapaaehtoisille tarjotaan ruuat ja kahvit.

Lounaan ja päivällisen voi varata ilmoittautumalla seuraavasta linkistä talkoolaiseksi ja vuoroihin.

Tarjolla olevat talkoovuorot:

perjantai 26. toukokuuta 2017

Ja näin lentää kiekko ja kiekko lentää näin

Suomen Ladulta saamamme frisbee-
kiekkokorit ovat olleet koekäytössä ja hyväksi havaittu!
Leijonat kauden päättäjäisissä ja kyläläiset heittelivät Museolla helatorstaina innolla kiekkoja ja totesivat helpolta näyttävän lajin melko vaativaksi (jopa selvinpäin !). 
Korit on helppo koota ja kuljettaa.
Missä heitellään seuraavaksi. 

Järjestysmieheksi Jukolaan

Jukolan Viesti järjestetään Joensuun Enossa 17.-18.6.2017. Tarvitsemme tapahtumaan kortillisia järjestyksenvalvojia.
Tarjolla olisi työvuoroja seuraavasti: la 17.6. klo 7-15, la 17.6. klo 22-07 ja su 18.6. klo 6-16. 

Jukolan viestistä saa lisätietoa Jukolan virallisilta nettisivuilta: http://www.jukola.com/2017/

Olkaa rohkeasti yhteydessä minuun, niin sovitaan tarkemmista yksityiskohdista.

Ystävällisesti

Marko Nygrén
Joensuu-Jukola, Eno, 17.-18.6.2017
Järjestyksenvalvojien esimies

Puh. 050-356 6877

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Villiinnyttiin keväästä

Kevään lämpimin päivä helli 13 latulaista, jotka lastautuivat kolmeen henkilöautoon ja karauttivat Tähtikallion maastoon. Ihastelimme ensin maisemia tuulimyllyn kupeelta ja tarkasteltiin ulkoapäin Tähtikallion juhlatiloja. Vielä tarkastimme mäellä olevat planeetat ja tykki (piippu sojotti itää kohti) niin suuntasimme Uilon laavua kohti. Totesimme matkaa olevan 2,7 km. Felix Riikosen arboretumin läpi johtanut polku oli kuiva ja viereinen tie vasta lanattu. Yllätys oli peltotie, joka talven jäljiltä oli paikoin "hiihtokunnossa". Sehän ei kuitenkaan kokeneita latulaisia hätkähdyttänyt ja taival taittui hämärtvässä illassa reikuun puoleen tntiin.
Heikki taikoi hienoon kotaan tulet hetkessä ja porukka viihtyi seurustelun ja makkaran paiston tiimoilta niin että takaisin samoja polkuja lähdettiin vasta seuraavana päivänä. Eli lauantain aamutunneilla kello yhden jälkeen. Laavu oli kotamainen ja hyvin varusteltu. Puita jopa kehotettiin polttamaan reilusti.
Yölaulajat lauloivat, muutama metsäkanalintu havaittiin. Kaikki selvisivät melkein kuivin jaloin vaikka olosuhteet olivat talviset. Paluumatkalla otsalamput olivat tarpeen.

maanantai 15. toukokuuta 2017

Rukaveden pyöräily

Lauantaina 27.5.
Lähdöt kello 9.30 Eno, palvelupiste, 9.30 Ukkolan koulu, 10.00 Uimaharjun tori.
Tapaaminen Rahkeen risteyksessä ja jatketaan yhdessä kohti Ahvenisen kioskia, jossa tauko.

Kioskilla myynnissä kahvi ja pullaa, arpajaiset. Tauon jälkeen voi jatkaa matkaa Rukaveden ympäri tai palata Ahvenisentietä Enoon. Ei osallistumismaksua. Muista turvallisuus - kypärä ja mieluusti myös heijastinliivi. 
Järjestäjinä Ahvenisen, Enon, Ukkolan ja Uimaharjun kyläyhdistykset. 

torstai 27. huhtikuuta 2017

Villiinnytään keväästä

Tänään ikkunasta katsoen otsikko on aika yliampuva, mutta kyllä se tästä!
Lähdetään Jakokoskelle Tähtikallion kautta Uilonpuron laavulle perjantaina 19.5.
Mahdollisesti saadaan lintuasiantuntija mukaan. Lähtö yhteiskyydein Enon pölkkybaarilta kello 22. Lastataan autot täyteen tai jos joku tulee muusta suunnasta niin tapaamme Tähtikalliolla kello 22.30.

Osui ja upposi frisbeegolfissa

Enon Latu haki ja sai yhden maksuttoman Innova frisbeegolf -paketin, joka sisältää kolme laadukasta, siirrettävää maalikoria, 30 harjoituskiekkoa, 6 tii-kiekkoa, varustekassin, kirjalliset ohjeet viralliseen frisbeegolfiin sekä Suomen Ladun frisbeegolf-perheliikuntavinkit.
Hakijoita oli reippaasti ja 37 yhdistystä sai paketin. 
Vastikkeetonta hyötyähän ei ole, joten pidämme jo suunnittelemamme frisbeegolfillan syksyllä. Siirrettävyyden vuoksi voimme myös käyttää tätä muissa tilaisuuksissa esitellessämme latuyhdistyksemme toimintaa. Frisbeegolfhan on koko  perheen laji. 

torstai 20. huhtikuuta 2017

Jukolainfoa

Joensuu Jukolan asukasillassa kertoivat Jukolan eri toimijat mitä tapahtuu ja missä viestin aikaan.
Lue lisää tästä Markku Pyykkösen tiedotteesta 

Lisää asiaa löytyy www.jukola.com/2017 sivuilta.

Jäsenhankintakampanja

Sinulla, jolla on facebook. Levitä Suomen Ladun jäsenhankinta -sanomaa. 


Kampanja näkyy myös Suomen Ladun  verkkosivulla


Jäsenen hankkija palkitaan, joka on nyt kätevä älypuhelinteline pyörään!

Kaunis kiitos avustasi, yhdessä eteenpäin jäsenhankinnan tiellä!

torstai 13. huhtikuuta 2017

Enon asukasilta

Kalevan Rasti Joensuu Jukola järjestää asukasillan keskiviikkona 19.4. kello 18.00 Enon koululla. Tilaisuudessa käydään läpi järjestelyjen tilannetta, kilpailukeskuksen ja liikenteen järjestelyjä. Mukana on Joensuun kaupungin tapahtumapäällikkö Markku Pyykkönen  ja viranomaisia kertomassa viranomaisluvista yms. huomioitavista asioista enolaisten myynti- ja esittelypaikkoihin liittyen. 
Tilaisuudessa kahvitarjoilu.
Tule kuulolle.

perjantai 7. huhtikuuta 2017

Kyläkierros meidän nurkilla -ilta Enossa

Kyläkierros meidän nurkilla -ilta Enossa maanantaina 10.4.2017 kello 17.30 - 19.45Enon palvelupiste, eli ex Enon kunnanvirasto

Illan ohjelmassa:
17.30 Kahvit
18.00 Illan avaus ja kunnan terveiset
18.15 Kyläkierroksen esittely ja tavoitteet
18.30 Joensuun seudun Leader -yhdistys, ajankohtaiset asiat ja teemahankkeet
18.45 Maaseudun Sivistysliitto, kylien ympäristöasiat/kyläturvallisuus
19.00 Ryhmätyöskentelyä oman asuinalueen hyväksi, teemoina: meidän kylän uudet ideat, kyläympäristö/kyläturvallisuus sekä kylät osana kunnan kehittämistä
20.00 Ryhmätöiden purku ja jatkosta sopiminen.
Kysy lisätietoja:
Erkki Martikainen, 045 325 5765Web Bug from skypec2c://r/204, erkki.martikainen@msl.fi

torstai 6. huhtikuuta 2017

Kevätkokouksessa päätettyä

Sääntömääräisten asioiden lisäksi kevätkokouksessa 4.4. käsiteltiin seuraavat asiat:


  • Todettiin Uimaharjun voittaneen haasteulkoilun 95-58.
  • Lumikenkäreitit olleet kovassa käytössä Uimaharjussa.
  • Kevään tapahtuma Villiinny keväästä perjantaina 19.5. Lähdetään Jakokoskelle Tähtikallion kautta Uilonpuron laavulle. Mahdollisesti saadaan lintuasiantuntija mukaan. Yhteiskyydein pölkkybaarilta. Villiintymisestä tarkemmin Piekkarin seurapalstalla ja blogissa lähempänä tapahtumaa.
  • Enon Sydänyhdistys retkeilee Pamilolla lauantaina 27.5. Enon Latulaiset ovat tervetulleita mukaan. Tästäkin tarkemmin blogissamme.
  • Joensuu Jukola 17-18.6. Tutustuttiin kisa-alueen karttoihin, kuten liikennejärjestelyt ja -reitit sekä koulun alue. Latulaisia ilmoittautunut talkoolaisiksi. Lisää talkoolaisia tarvitaan. Ilmoittaudu tästä linkistä: http://www.jukola.com/2017/ilmoittaudu-talkoolaiseksi/ 
  • Suomen Ladun teema Nuku yö ulkona osuu juuri 17. kesäkuuta. Emme siis nuku vaan olemme Jukolassa joko talkoolaisena tai katsojana. 

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Enon Ladun kevätkokous

Enon Ladun kevätkokous on tiistaina 4.4. kello 18 Enon Osuuspankin kerhohuoneella.
Käsitellään sääntömääräiset asiat, kuten toimintakertomus ja tilinpäätös. Keskustellaan myös toimintasuunnitelmassa olevista tapahtumista.

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Uimaharju kaappasi voiton haasteulkoilussa

Kauniissa, aurinkoisessa säässä ja ampumahiihtokisojen huumassa käyty haasteulkoilukisa päättyi Uimaharjun voittoon 95-58.

Molemmissa urheilukeskuksissa arvottiin 30 euron arvoinen lahjakortti. Enossa kortin voitti Silja Tikansalo ja Uimaharjussa Aune Hämäläinen. Uimaharjussa arvottiin vielä kolme pipoa, jotka saivat: Sirpa Suo-Anttila, Veli Saharinen ja Petri Ronkainen. Palkinnot toimitetaan voittajille.

Onneksi olkoon Uimaharju ja kiitokset Enolle hyvästä vastuksesta.

tiistai 28. helmikuuta 2017

Taajamaetsintäkoulutusta tarjolla toukokuussa

Yhä useampi kadonneen etsintätehtävä suuntautuu maakuntamme alueella asutulle taajama-alueelle mm. muistisairaiden vanhusten kotihoidon lisääntymisen vuoksi. Kadonneen nopea etsiminen ja löytyminen ovat usein tärkeitä kadonneen terveyden vuoksi ehkäisten jopa menehtymiseltä mm. syksyn sateissa tai talvipakkasilla.

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu järjestää yhteistyössä Itä-Suomen poliisilaitoksen kanssa taajamaetsinnän koulutuksia Pohjois-Karjalan alueella.

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu järjestää taajamaetsintäkoulutuksen Parempi Arki ry:n kokoustiloissa (Kauppatie
4) Joensuun Enossa lauantaina 13.5. klo 9.00-15.30.

Kurssilla pääset tutustumaan Vapepan etsintätehtävään tilannetta johtavan poliisin ja vapepa-johtajan johdossa.
Kurssilla tulevat tutuiksi:
 MSO-tekniikka ja taajamaetsintä
 Vapepan toiminta ja etsintätehtävät
 Taajamaetsintä käytännössä (harjoitus)

Ilmoittaudu mukaan sähköisesti 23.4. mennessä tästä linkistä 

Mukaan mahtuu 30 ensimmäiseksi ilmoittautunutta.
Koulutus on maksuton eikä sido mihinkään.

Kurssi on kaikille avoin eikä osallistuminen edellytä ennakkotietoja. Kurssin järjestää Vapepa Joensuun seudun
paikallistoimikunta. Lisätietoja kurssista antaa Markku Kasurinen, p. 045 111 4190.

maanantai 20. helmikuuta 2017

Haasteulkoilua seuraavaksi

sunnuntaina 19.3. kello 12-15 kisataan Enon ja Uimaharjun urheilukeskuksissa kumpi kylä on ulkoilun kingi? Kävele, juokse, potkukelkkaile, hiihdä tai ulkoile miten haluat ja käy kirjaamassa nimesi vihkoon. Osanottajien kesken molemmissa kylissä arvotaan lahjakortti.

lauantai 11. helmikuuta 2017

Ihan kuutamolla

Vallisärkän maastossa lumikenkäiltiin perjantai-iltana kuutamPakkasta oli -10 astetta. Puheenjohtaja Ari johti jotosta suunnistamalla kuun ja tähtien avulla. Hyvin osauduttiin takaisin laavulle. Paistettiin makkaraa ja termoksesta mehua päälle. Pidetään tapahtuma mielessä ja ollaan ensi vuonna Uimaharjussa.




torstai 26. tammikuuta 2017

Järjestöilta Uimaharjussa

Kevään järjestöillan ajankohta on maanantaina 20.2.2017 klo 18 Uimaharjun koululla.
Järjestelyistä vastaavat Uimaharjun Taajamayhdistys ry ja Uimaharjun Kari ry.

Hiihdelläänpä me latulaisetkin sinne kuulolle. 

tiistai 10. tammikuuta 2017

Ihan kuutamolla

Helmikuun 10. päivä perjantaina on luvattu täysikuu. Ollaan ihan kuutamolla ja lähdetään silloin lumikenkäilemään Vallisärkän maastoon. Kokoontuminen kello 19. Laavulla voi käristellä makkaraakin.