Tintille tarjolla aivan uusi yksiö jokirannan Terijoen salavassa.

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Lumikenkävaellus sunnuntaina 9.2.


Yhdessä lumille - on Suomen Ladun teema ja vietimme sitä sunnuntaina 9.2. kello 13 alkaen lumikenkämarssilla Uimaharjun urheilukentän maastossa.
Kymmenen latulaista juhlisti Suomen ensimäistä Sotshin olympiamitalia lumikenkäilemällä.
Sää oli leuto ja lumi nuoskaa puututteli lumikenkiin.
Mieliala korkealla: Tätä täytyy saada lisää !
 

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Pakkasjuhlasta pikkupakkasjuhlaksi.

Kameliat loistossaan.

Täältä löytyy Teepee, Rantakadun varrelta.

Pöytää katetaan Kupilkan lautasilla ja ruokailuvälineillä.

Tulet loimuavat ja halsterit odottavat lohta pihteihinsä.
27 latulaisen voimin suuntasi Kinnusen bussi kohti Joensuuta ja uusia elämyksiä. Jo perinteeksi muodostunutta pakkasjuhlaa vietettiin melkein kirjaimellisesti. Edeltävänä perjantaina oli mittari näyttänyt melkein joka mökin ikkunanpielessä lähemmäs 30 miinusastetta. Onneksi sää lauhtui ja päästiin viettämään pikkupakkasjuhlaa -8 asteessa.
Aluksi suuntasimme Botaniaan. Meille tarjottiin glögiä ja pipareita että jaksaisimme koko kierroksen. Osa oli tutustumassa paikkaan ensimmäistä kertaa, mutta aiemminkin vierailleille talossa on aina jotain uutta ihmeteltävää. Greipit ja sitruunat olivat kypsyneet, kamelia kukki ja levitti hienostunutta tuoksuaan ympäröivään ilmaan. Ainutlaatuinen musta orkideakin nosti varttaan kivisestä kasvupaikastaan. Juuso ja muut kakadut olivat päiväunilla eikä heitä kiinnostanut yleisön kysymykset. Juusokin vain murahteli orreltaan.
Perhosia nähtiin vain muutama, juuri nyt taisi olla "lajinvaihtoviikot" meneillään.
Ruokailupaikaksi olimme valinneet Surakan Baarin Teepeen eli ison teltan. Teltta oli tuottanut yllätyksen ja valutti vesiään pöydille nuotion loimussa. Tämä viivästytti vähän ruokailun alkua, mutta sanonta "hyvää kannattaa odottaa" piti tälläkin kertaa paikkansa. Halsteroitu/hiillostettu lohi (alkuun näytti että liekitetty lohi) oli sopivasti maustettua,  tilliperunaa, metsäsienimuhennosta, paahtojuureksia, punajuuri-piparjuurisalaatti, tomaatti-sipulisalaatti ja kiilaruoaksi pappilan hätävaraa kahvin kanssa. Nam nam! Kokki osasi kyllä asiansa.
Teltan lievettä joutui pitämään avoimena tulen vuoksi, veto ei tahtonut riittää muuten. Tämä jäähdytti telttaa sen verran ettemme innostuneet istumaan enää ruokailun jälkeen pitempään. Vaikka me latulaiset olemmekin tottuneet kaikenlaisiin säihin, niin "patarointi" viileässä teltassa jäi vähemmälle tällä kertaa. Mutta ehdimme alkuun laulaa luikakuttaa pari laulua lämpimiksemme ja voi vain todeta että taas olemme paria kokemusta rikkaampia.
Hyväå talven jatkoa kaikille ja nähdään 9.2. lumikenkämarssilla Uimaharjussa.