Hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja isille myös.

torstai 18. toukokuuta 2023

Itäpiste tsekattu - rajapylväät asemissaan saarella

Itäpisteellä, takana saaressa valtakunnan raja.
Perinteinen helatorstain reissumme suuntautui tänä vuonna siis Ilomantsin Hattuvaaran Itäpisteelle. Mukana oli Enon latulaisia, Enon Marttoja, Pogostan latulaisia ja rinnakkaisjäseniä Joensuu  Ladusta, kaikkiaan 42 henkilöä. Suuntasimme ensin Taistelijan talolle, jossa halukkaat tutustuivat Lassi Puruskaisen opastamana sotanäyttelyihin ja katsoimme Hattuvaara sodassa -elokuvan. Miettiessään tämän päivän menoa niin mitään ei ole ihmiskunta oppinut. Sotia vaan pitää.

Seuraavaksi köröteltiin korpimaiseman halki hiekkatietä Itäpisteelle, joka oli osalle aiemmin käymätön paikka. Ikuistettiin käynti kameroihin ja jatkettiin matkaa Karhunkämmenen kodalle. Heikki ja Jaska sytyttivät tulet ja kahvinkeittoon isolla pannulla. Se maistuikin ja lämmitti sillä ulkona ilma oli tuulinen eikä lämpöasteitakaan ollut kahdeksaa enempää.

Evästeltiin, vaihdettiin kuulumisia ja kotimatkalle. 

Päästiin tallustelemaan vaeltaessamme
Itäpisteeltä Karhunkämmenen kodalle.

Yksi Suomen Ladun teemoista on "Yhdessä", joten tällainen yhdessä retkeily eri yhdistysten jäsenten kanssa on mukavaa. 

Kiitokset kaikille mukanaolleille, Lassille näyttelystä ja Pohjolan Matkojen Jukalle kyydistä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti