Hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja isille myös.

sunnuntai 18. joulukuuta 2022

Palkitseminen joulutulilla

Kuva: Jaakko Juvonen
Joulutulet sytytettiin pienessä lumisateessa. Väkeä ei ollut runsaasti, mutta joululauluja laulettiin ja leikittiin tonttuleikkiä lämpimikseen. Heikki keitteli glögiä piparien seuraksi.

Tapahtumassa ojennettiin puheenjohtaja Ari Räsäselle Suomen Ladun myöntämä hopeinen ansiomerkki. 

Perusteluina mainittiin mm. Ari Räsänen on toiminut yhdistyksemme liikkeelle panevana voimana. Hänellä on ollut ideoita toimintaan ja tekemillämme reissuilla hän on toiminut tarmokkaana johtajana jo ennen puheenjohtajakauttaan. Samoin järjestämissämme muissa tapahtumissa hänen työpanoksensa on ollut erittäin vahvaa.

Sihteeri Lilja Keränen ojensi merkin kotelossa, varmuuden vuoksi ettei putoa hankeen. Olisi etsitty merkkiä vielä Vappunakin. Kukituksesta huolehti taloudenhoitaja Tuula Laukkanen.

Isot onnitteluhalit Arille.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti