maanantai 28. elokuuta 2023
Joensuun kaupungin liikuntakoordinaattorin terveiset
sunnuntai 27. elokuuta 2023
Maakunnan kohteita kartalla
maanantai 21. elokuuta 2023
Tasavallan presidenttikin korosti liikunnan merkitystä
Tasavallan presidenttikin korosti liikunnan merkitystä Uudenvuoden puheessaan. Ollaanko sitä sitten liikuttu, voi jokainen kysyä itseltään.
Karjalainen uutisoi Joensuun hikoiluagentin toiminnasta. Hikoiluagentti Mari-Ann Nykänen kävi talvella Uimaharjun kuntosalillakin ohjaamassa senioreita, ei välttämättä hikoiluun vaan liikkumiseen. Kuka tahansa meistä voi pyytää Mari-Ann Nykästä ohjaamaan ja tukemaan omaa liikkumistaan. Ja ihan ilmaiseksi. Lue lisää.
Nuku yö ulkona 26.8.2023 eli ensi lauantaina
Suomen Latu haastaa sinut nukkumaan yön ulkona. Ota haaste vastaan ja osallistu vaikka takapihaltasi tai lähde Suomen Ladun jäsenyhdistyksien ja muiden tahojen järjestämiin tapahtumiin. Metsähotelleissa® ja Nuku yö ulkona -tapahtumissa pääset maksutta kokemaan ainutlaatuisen elämyksen.
keskiviikko 16. elokuuta 2023
Laitahan kalenteriisi Valamon reissu
Reissun omavastuuhinta on 10 euroa, johon kuuluu bussimatkan lisäksi myös käynti Valamon luostarimuseossa ja Martta Wendelinin näyttelyssä. Paluumatkalle lähdemme viimeistään kello 15.
Ilmoittautumiset keskiviikkoon 27.9. mennessä lilja.keranen@gmail.com tai puhelin 050 3229 379.
Valamossa noudatetaan ortodoksisia tapoja, joista enemmän täällä.
Suomen Ladun frisbee-golfin mestaruuskilpailut
Inkeroisten Latu ja Ankkapurha Disc Golf Club järjestävät Suomen Ladun frisbee-golfin mestaruuskilpailut 26.-27.8. Anjalassa Ankkapurhan täysmittaisella 20-väyläisellä frisbeegolfradalla. Kisainfo, ilmoittautuminen ja tulospalvelu Metrixissä.
Nuku yö ulkona ehdokkaana SMAL-palkintogaalassa
Nuku yö ulkona -kampanja on ehdokkaana SMAL:in (Suomen matkailualan liitto ry) matkailualan palkintogaalassa kategoriassa "Vuoden markkinointikampanja 2023".
Toivomme, että mahdollisimman moni käy antamansa äänensä Nuku yö ulkona -kampanjalle ja jakaa tätä tietoa myös oman yhdistyksen jäsenille. Tämä olisi tärkeä tunnustus Suomen Ladulle ja samalla todiste vapaaehtoisuuden voimasta ja tärkeydestä. Äänestä täällä: www.finnishtravelgala.fi/
sunnuntai 6. elokuuta 2023
Kansalaisopiston kurssit alkavat syyskuussa
Kansalaisopiston kurssit alkavat syyskuussa, ilmoittautuminen avautuu perjantaina 11.8. Liikunnallisessa tarjonnassa on kuntotreeniä, kuntosalia senioreille, lavatanssia ja kuntolavatanssia Uimaharjussa ja melkein kaikki em. Enossakin. Tutustu tarjontaan täällä.
maanantai 31. heinäkuuta 2023
Maastopyöräilyn ohjaajakoulutusta tarjolla
https://www.suomenlatu.fi/
asiantuntija, ulkoilu
puhelin +358 (0)40 1576 500
sunnuntai 25. kesäkuuta 2023
Itä-Suomen latualueen kesäretki
Kesäretki 23.-25.8.2024 Patvinsuon kansallispuistossa ja majoittuminen Suomujärvellä Pielisen Ladun Majalla. Retkipäivä on lauantai, majoitusmahdollisuus pitkämatkalaisille pe-la ja/tai la-su. Tästä tarkemmin kuten myös osallistumis/ilmoittautumisohjeet lähempänä ajankohtaa.
Ethän unohda ilmoittautua Luoston reissulle
Enon Latulainen - kiinnostaako Luoston reissu? Lähdetään Samimatkojen mukana ruskareissulle Luostolle 19.-23.9. Tarkemmat yksityiskohdat hinta- ja ohjelmatietoineen matkasta löytyvät täältä,
Jos kiinnostuit niin ilmoittaudu mukaan Enon Ladun sihteerin kautta, lilja.keranen@gmail.com tai puhelin 050 3229 379 kesäkuun loppuun mennessä.
maanantai 19. kesäkuuta 2023
Yöpyöräilijöitä
Reippaita pyöräilijöitä lähti Enosta yhdeksän ja Uimaharjusta yksi. Navakka yöllinen tuuli oli hieman haitannut matkantekoa. Pyörärikko keskeytti Arin matkanteon Paukkajalle ja kotimatka sujui tahmeasti ykkösvaihteella.
Suomen Ladun jäsenkysely 2023
Kiitos, että olet jäsen ja kiitos, kun käytät muutaman minuutin vastaamalla jäsenkyselyyn! Tällä jäsenkyselyllä selvitämme jäsenten tyytyväisyyttä palveluihimme ja vastauksesi auttaa meitä suuntaamaan tulevaa toimintaamme.
keskiviikko 14. kesäkuuta 2023
Jäsenhankinnan kesähaaste
Suomen Latu haastaa kaikki yhdistykset mukaan jäsenhankinnan kesätalkoisiin. Haasteaika on 15.6.-30.8.2023. Tavoitteena on saada mahdollisimman paljon uusia jäseniä liittymään Suomen Ladun jäsenyhdistyksiin!
Ahkerimmat yhdistykset palkitaan seuraavien tavoitteiden mukaisesti:
Yhdistys, jossa tällä hetkellä 0-100
jäsentä: tavoite haasteaikana hankkia 10 uutta jäsentä
100-300 jäsentä: tavoite haasteaikana
hankkia 15 uutta jäsentä
300-700 jäsentä: tavoite haasteaikana
hankkia 30 uutta jäsentä
yli 700 jäsentä: tavoite haasteaikana
hankkia 50 uutta jäsentä.
Kaikki tavoitteeseen päässeet yhdistykset palkitaan Scandinavian Outdoorsin 100 € lahjakortilla. Lisäksi palkitsemme 200 € lahjakortilla yhdistyksen, joka hankkii haasteaikana kaikkein eniten jäseniä yhdistyksen koosta riippumatta!
Huomioittehan, että Scandinavian Outdoorsin ostoksista saatte myös jäsenyhdistysalennuksen, joka kannattaa muistaa, kun asioitte yhdistyksenä ja hankitte välineitä yhdistyksen käyttöön.
Haastekampanjassa uusiksi jäseniksi lasketaan kaikki maksavat jäsenet (henkilö-, perhe-, opiskelija- ja nuorisojäsenyys) eli esim perhejäsenyydessä haasteeseen lasketaan mukaan perhejäsenyyden maksava henkilö, ei kaikkia perheenjäseniä. Lähtötilanne katsotaan 15.6. jäsenmäärän mukaisesti ja lopputilanne 1.9. Muistakaa hyödyntää jäsenhankinnassa myös Hanki jäsen -kampanjaa.
Lisäksi kaikki haasteaikana liittyneet uudet ja maksaneet jäsenet osallistuvat Kiilopään 2 vrk/2 hlö majoituslahjakortin arvontaan (arvo 200 €). Arvonta suoritetaan 1.9. ja voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Tätä kannattaa ehdottomasti mainostaa jäsenyyttä markkinoidessa.
torstai 18. toukokuuta 2023
Laittakaapa kalentereihinne yöpyöräily
Yöpyöräily pyöräillään perjantaina 16.6. Lähtö Enosta kello 21 kohti Uimaharjua, jossa tapaaminen torilla. Matka jatkuu kello 22, joko Haapalahden tai Kyyrönlammen kautta Ahveniselle, jossa voidaan istuksia hämärtyvässä kesäyössä ja kuunnella yölaulajia. Tästä jokainen suuntaa kotia kohti haluamaansa reittiä. Varustuksena huomioliivi, valot pyörässä ja tietenkin pyöräilykypärä. Omat eväät.
Itäpiste tsekattu - rajapylväät asemissaan saarella
![]() |
| Itäpisteellä, takana saaressa valtakunnan raja. |
Seuraavaksi köröteltiin korpimaiseman halki hiekkatietä Itäpisteelle, joka oli osalle aiemmin käymätön paikka. Ikuistettiin käynti kameroihin ja jatkettiin matkaa Karhunkämmenen kodalle. Heikki ja Jaska sytyttivät tulet ja kahvinkeittoon isolla pannulla. Se maistuikin ja lämmitti sillä ulkona ilma oli tuulinen eikä lämpöasteitakaan ollut kahdeksaa enempää.
Evästeltiin, vaihdettiin kuulumisia ja kotimatkalle.
| Päästiin tallustelemaan vaeltaessamme Itäpisteeltä Karhunkämmenen kodalle. |
Yksi Suomen Ladun teemoista on "Yhdessä", joten tällainen yhdessä retkeily eri yhdistysten jäsenten kanssa on mukavaa.
Kiitokset kaikille mukanaolleille, Lassille näyttelystä ja Pohjolan Matkojen Jukalle kyydistä.
maanantai 15. toukokuuta 2023
Tiet sulaneet - Itäpisteelle pääsee
perjantai 12. toukokuuta 2023
Taistelijan talon näyttelyyn päästään tutustumaan helatorstaina
Taistelijan talon näyttelyihin päästään tutustumaan helatorstaina menomatkalla. Korvaa vähän sitä ettemme pääse Itäpisteelle. Lassi Puruskainen avaa näyttelyovet vaille 11 ja opastaa kiertokäynnin sekä kertoo elokuvasta Hattuvaara sodassa. Hinta näyttelyyn on 8 euroa/henkilö.
keskiviikko 10. toukokuuta 2023
Helatorstain reissussa tieongelmia
Sain viestiä Ilomantsista ettei Itäpisteelle meno onnistukaan tieongelmien takia. Lumisen talven aikana loppupätkä Polvikoskentiestä on ollut Rajavartiostolla auraamatta ja sinne ei pääse bussilla. Eli Itäpiste jää katsastamatta tällä erää.
Sen sijaan jonnekin päästään tulistelemaan, paistamaan makkaraa ja evästelemään. Pyrimme keittämään nuotiokahvit kaikille ellei tulentekokieltoja tule, omat kuksat tai kupit mukaan. Taistelijan talolla ulkona olevaa vanhaa sotakalustoa voidaan toki käydä ihastelemassa. Mutta jos joku haluaa kahvitella Taistelijan talolla siitä on halukkaiden ilmoitettava Lassi Puruskaiselle etukäteen.
Eli jos et nyt muuttuneesta tilanteesta johtuen haluakaan lähteä mukaan ilmoita siitä mahdollisimman pian sihteerille lilja.keranen@gmail.com tai puhelin 050 3229 379.
sunnuntai 30. huhtikuuta 2023
Reissu Itäpisteelle helatorstaina toteutuu
Saatiin mukavasti ilmoittautumisia, joten reissumme Itäpisteelle toteutuu, kuten aiemmassa tiedotteessamme kerroimme. Aikataulu siis kello 9 Eno Kaltimonkoski ja kello 9.15 Uimaharju Teboil. Muistathan pakata omat eväät reppuun. Nähdään helatorstaina.


