lauantai 14. marraskuuta 2020

Enon Latu kokoontui

Enon Latu kokoontui syyskokoukseensa Uimaharjun urheilukeskuksen kodalle. Jaska oli virittänyt tulet että tarkenisimme ja pääsisimme nuotiotunnelmaan. Läsnä oli seitsemän henkilöä maskeilla tai ilman. 

Nykyinen hallitus jatkaa ja puheenjohtajaksi valittiin Ari Räsänen sekä sihteeriksi Lilja Keränen. 

Korona pisti jäihin kaiken suunnitellun toimintamme. Monia suunnittelemiamme tapahtumia siirrettiin ensi vuodelle. 

Tulevan vuoden tapahtumiksi kirjasimme haasteulkoilun sunnuntaina 21.3., helatorstain 13.5. retki esim. Outokummun Särkiselkään, yövaelluksen sijaan pyöräretki 18.6. Syksymmällä retki esim. Tiilikkajärvelle elo-syyskuussa sekä perinteisesti sytytämme joulutulet sunnuntaina 19.12. Vallisärkän laavulla. 

Uusi Suomen Ladun yhteistyökumppani on Martat. Enon ja Uimaharjun alueella toimii useampikin Marttayhdistys. Toivomme saavamme martoista retkiseuraa ja tukea liikunnalliseen toimintaamme. Kaikki  toimintamme tapahtuu tietysti koronarajoitusten mukaan. 

lauantai 7. marraskuuta 2020

Kiilopäälle tarjolla edullisia viikkoja

Kiilopäälle tarjolla edullisia viikkoja (16.-23.1.2021, 30.1.-6.2.2021, 6.-13.3.2021, 20.-27.3.2021, 31.6.-7.8.2021, 7.-14.8.2021, 14.-21.8.2021). Näihin haku 15.11.2020 mennessä kiilopaa@suomenlatu.fi. 


tiistai 27. lokakuuta 2020

Enon Ladun sääntömääräinen syyskokous

Enon Ladun sääntömääräinen syyskokous pidetään Uimaharjun urheilukeskuksen kodalla torstaina 12.11. kello 18. 

Asialistalla sääntömääräiset asiat.

Maskisuositus. 

Tervetuloa!

perjantai 9. lokakuuta 2020

Savo-Karjalan latualueen syyskokous

Kokous pidettiin etäyhteydellä.

Teema 2019-2021 ”Löydä oma tapasi ulkoilla”.

Ensi vuoden toimintasuunnitelmaan on kirjattu:

MUUT ALUEEN TAPAHTUMAT

Lapin hiihtoviikkojen yhteistoiminta (Latualueen yhdistysten tai yhdistysten yhteiset kevään 2021 hiihtoviikot, joihin myös muiden yhdistysten jäsenet voivat osallistua.)

vko ? Joensuun Latu ja Kajaanin Latu yhdessä (paikka)
vko 12 Lapinlahden Latu
vko 14 Mikkelin Latu/Äkäslompolo
vko 15 Mikkelin Latu/Saariselkä
Siniset Ajatukset – Vuokatti 2021, geokätköilyn megatapahtuma - Vuokatti 11.-13.6.2021
Latualueen retki Hiidenportin kansallispuistoon (Sotkamo) - Vuokatin Latu, 7.8.2021.
Latualueen yhdistysten puheenjohtajien tapaaminen (marraskuu) – ehdolla kotiyhdistykseksi Lapinlahden Latu.

JÄRJESTÖN KOKOUKSET

Suomen Ladun kevätpäivät ja järjestön kokous - Turku 23.-25.4.2021.
Suomen Ladun syyspäivät ja järjestön kokous - Lappeenranta 29.-31.10.2021.

VALTAKUNNALLISET TAPAHTUMAT JA TOIMINTA (Suomen Ladun toimintasuunnitelma)

Yhteistyökumppani Marttaliitto.

Talvi:
Talviuinnin teemaviikko, viikko 2/2021
Ystävänpäivän lumiukkoaiheinen tempaus 14.2.2021
#Ulkonakuinlumiukko-tapahtumakiertue 17.2.-14.3.2021
Askelmerkkejä Suomen Ladun yhdistystoimintaan (ent. luottamushenkilöiden koulutuspäivä) – Joensuu 27.2.2021
Talviuinnin SM ja EM - Peurunka 5.-7.2.2021

Kevät:
Hiihdon kehittämispäivät (yhdistysten hiihdon aktiiveille) – Kiilopää 29.4.-2.5.2021
Rakastu retkeilyyn –ohjaajakurssi, Mikkeli 17.4.2021
Polkujuoksun ohjaajakurssi – Iisalmi 8.5.2021
Unelmien liikuntapäivä 10.5.2021
Hyvinvointia luonnosta –kiertue: teemana villiyrtit
80 v maaottelumarssi sauvakävelyssä - (Tahko Pihkala -seura) 1.5.-15.6.2021
Metsämörriohjaajan peruskurssi – Kuopio 29.-30.5.2021

Kesä:
Suomi Meloo Jyväskylä – Ruotsinpyhtää 12.-18.6.2021
Rakastu retkeilyyn –ohjaajakurssi – Joensuu 14.8.2021
Nuku yö ulkona 28.8.2021

Syksy:
Sienestyskampanja 30.8.-12.9.2021
Metsävaeltajatoiminnan ohjaaajakurssi – Kuopio 4.9.2021
Latunen tapaaminen - Jyväskylä 11.-12.9.2021
Tunteet hukassa –metsäseikkailu –koulutus kasvatus- ja opetusalan ammattilaisille – Kuopio 11.9.2021
Tunteet hukassa –metsäseikkailu –työpaja, Kuopio 12.9.2021
Polkujuoksu-kiertue: uusina teemoina perhepolkujuoksu, luontokuntosali ja luontoparkour
Hämärähommat perheliikunnassa 15.10.-30.11.2021
Kiilopäähiihto 11.12.2021

Hiihtokausi alkaa Kontiolahdella

Jäähdytetty latu (1,5 km) Kontiolahdella tarjoaa erinomaiset ensilumen harjoitusmahdollisuudet jo lokakuun puolesta välistä lähtien. Monipuoliset olosuhteet palvelevat niin ampuma- kuin maastohiihtäjiä ennen kilpailukauden alkua. Lue lisää.


lauantai 26. syyskuuta 2020

Vielä muistutus Joensuu Run -tapahtumasta

Joensuun keskustassa järjestettävä Joensuu Run saa koko perheen liikkeelle, sillä luvassa on päivän täydeltä liikuntaa ja juoksun riemua. Voit itse päättää oman reittisi 5km, 10km, 21km ja 42km väliltä.

Osallistumalla Joensuu Runille tuet lapsiperheiden harrastusmahdollisuuksia. Esittelyssä Hope – Joensuu Runin virallinen hyväntekeväisyyskohde.

Kaikista Joensuu Runin osallistumismaksuista lahjoitamme osan hyväntekeväisyystoimintaan. Vuoden 2020 hyväntekeväisyyskohteenamme on Joensuun Hope.

Joensuun Hope auttaa Pohjois-Karjalan vähävaraisia lapsiperheitä vaateavustuksilla sekä harrastustuella. Joensuun Runin lahjoituksella tuemme kouluikäisten harrastuksia tämän ja ensi vuoden aikana. Tutustu lisää Hopen toimintaan osoitteessa www.hopeyhdistys.fi

Lue lisää Joensuu Run -tapahtumasta

Syyskuu toi kauniit pyöräilyilmat

Turvavälit olivat kunnossa pyöräiltyäni ulkoruokintaan Vallisärkän laavulle. Nuotio syttyi yhden tikun periaatteella ja suosikkivihannes, grillimakkara, paistui nopsaan. Syyskuun kulunut viikko on suosinut ulkoilua ja varsinkin pyöräilyä. Aurinko paistaa ja pyörä kulkee vastatuuleenkin. Huomiseksi, sunnuntaiksi, on luvattu kaunista keliä. Ulkoillaan ja nautitaan ruskasta. 

perjantai 21. elokuuta 2020

Kansalaisopiston ohjelma julkaistu ja ilmoittautuminen alkanut

Kauden 2020-2021 ohjelma löytyy täältä. Niin Enoon kuin Uimaharjuunkin on tarjolla erilaisia liikunta-aktiviteetteja kahvakuulasta hikijumppiin. Ja myös kuntosalit ovat avautuneet. Muistathan huolehtia käsihygieniasta ja ettet tule salille ja muihin massatapahtumiin jos tunnet oloksi sairaaksi. 

Latualueen kuulumisia

Ruunaan retkeilyviikonloppu oli onnistunut tapahtuma ja siihen osallistui 45 henkilöä. 

Frisbeegolfkisassa oli osallistujia 30 ja myös enonlatulaisia löytyy tuloslistalta. Onnittelut heille!

Latualueen syyskokous- ja syyspäivät Tahkolla 3.-4.10.2020.

Suomen Ladun kokous Ikaalisissa 23.-25.10.2020. 

Ensi vuonna Suomen Ladun toimintasuunnitelmaan:
Suomen Ladun kevätpäivät ja järjestön kokous, Turku 23.-25.4.2021.
Suomen Ladun syyspäivät ja järjestön kokous, Lappeenranta 29.-31.10.2021.
Yhteistyökumppani Marttaliitto.

Talvi: Talviuinnin teemaviikko, viikko 2
#Ulkonakuinlumiukko-tapahtumakiertue, viikot 8-10 17.2.-14.3.2021
Talviuinnin SM ja EM, Peurunka 5.-7.2.2021

Kevät: Unelmien liikuntapäivä 10.5.2021
Hyvinvointia luonnosta –kiertue: teemana villiyrtit
80v maaottelumarssi sauvakävelyssä (Tahko Pihkala -seura) 1.5.-15.6.2021

Kesä: Nuku yö ulkona 28.8.2021

Syksy: Polkujuoksu-kiertue: uusina teemoina perhepolkujuoksu, luontokuntosali ja
luontoparkour
Sieniretket yhdessä Marttaliiton kanssa.
Latunen tapaaminen, Jyväskylä 11..-12.9.2021
Kiilopäähiihto

Joensuu Run kutsuu lokakuussa

 Joensuu Run valloittaa kaupungin 10.10.2020.

Joensuu Run saa koko perheen liikkeelle, kun luvassa on päivän täydeltä liikuntaa ja juoksun riemua. Tapahtumapäivä tulee olemaan täynnä liikunnan iloa ja matkaan päästetään niin pitkänmatkan juoksijat, vaunujen kanssa hölkkäävät vanhemmat kuin pomppulinnoista innostuvat lapsetkin. Voit itse päättää oman matkasi. Valittavana ovat 5km:n, 10km:n, 21km:n ja 42km:n matkat.

Aikaisemmista vuosista poiketen tapahtuma järjestetään yhteistyössä Pohjois-Karjalan liikunnan sekä Joensuun Katajan yleisurheilun kanssa. Tapahtumaan on tänä vuonna tulossa perhematka, hyväntekeväisyysjuoksu sekä paljon muuta liikunnallista tekemistä koko perheelle.

Tule mukaan nauttimaan liikunnan riemusta. Ilmoittautuminen suoritetaan sähköisen järjestelmämme kautta. Pääset ilmoittautumiseen täältä. Lue lisää.

torstai 13. elokuuta 2020

Nuku yö ulkona

Suomen Latu haastaa viidennen kerran koko Suomen nukkumaan yönsä ulkona 29.8.2020. Majoitteena voi olla teltta, tarppi, laavu tai vaikka kuusen alus. Tärkeintä on nauttia luonnosta ja jokamiehenoikeuksien suomasta mahdollisuudesta yöpyä ulkona. Yönsä voi viettää Metsähotellissa®, kansallispuistossa, retkeilyalueilla tai vaikka omalla takapihalla.  #nukuyöulkona

tiistai 7. heinäkuuta 2020

Kuuntele Luontoiltaa radiosta

Keskiviikkona 15.7. kello 18-20.30 YLE:n Luontoillassa on useita aiheita. Korvaani otti mm. pyöräily. Nyt ovat pyöräilykelit parhaimmillaan, joten eikun kuuntelemaan jos jotain vinkkiä sieltä. Muista pyöräillessäsi pyöräilykypärä ja huomioliivi. 

torstai 25. kesäkuuta 2020

Retkeilypaikkoja meillä ja muualla

Suomen Latu on kevään aikana kartoittanut retkeilypaikkoja ympäri Suomen. Täältä linkin alta löytyvät kohteet maakunnittain ja kunnittain https://www.suomenlatu.fi/rakastu-retkeilyyn/etusivu/retkeilykohteet.

torstai 18. kesäkuuta 2020

Hyvää juhannusta kaikille

Muumipeikon juhannusruno

Pään painan ruohikolle ja oion jalkojain.
En jaksa pohdiskella,mä tahdon olla vain.

Sen viisaammat voi tehdä, mä päivän kultaan jään.
Mä tunnen kaikki tuoksut ja luonnon loiston nään.

Voi leikitellä mielikseen, voi ottaa jättää paikoilleen
tai olla niin kuin luonnostaan ja maata vaan.

Mä peikko siihen uskoon jään, on maailmaa tää minkä nyt mä nään.

– Tove Jansson –

torstai 11. kesäkuuta 2020

Yövaellukselle omaan tahtiin

Toimintasuunnitelmassamme tulevan perjantain kohdalla lukee yövaellus. Vallitsevan tilanteen ja koronasuositusten vuoksi siirrämme yhteisen yövaelluksemme ensi kesään. Toivomme kuitenkin että jokainen latulainen nauttii kesän vihreydestä ja valoisasta yöstä vaeltelemalla omia polkujaan. Sitä vihreyttä ja lintujen konserttia on tarjolla yllin kyllin. Nautitaan niistä ja valvotaan auringonnousuun. 

sunnuntai 31. toukokuuta 2020

Huomioi nämä ohjeet

Joensuun kaupunki on antanut oheiset ohjeet liikuntatilojen käytöstä 1.6. alkaen huomioiden koronasta annetut suositukset. 

torstai 28. toukokuuta 2020

Tiedoksenne

Ollaan kaikki tahoillamme kuulolla koronatilanteesta. 

Kuntosalit. Joensuun kaupunki tiedottaa että kesäkuun alusta aukeavat maaseutualueiden kuntosalit eli Uimaharjun ja Enon kuntosaleille pääsee avaimella kuten ennenkin. Noudatetaan kuitenkin niissä annettuja ohjeita. Kesäkuun alussa avataan myös ulkoliikuntapaikkojen ja ulkoilukeskusten pukuhuone- ja wc-tilat.
Latulaisten kesäpäivät 7.- 9.8.2020 Ruunaalla, sitovat ilmoittautumiset 30.6.

Frisbeegolfmestaruus. Suomen Ladun jäsenyhdistysten jäsenten kesken kisaillaan vuosittain frisbeegolf-mestaruudesta. Seuraavat kisat järjestetään 8.8.2020 Lieksassa. Ilmoittautuminen kisaan.

Frisbeegolfin ohjaajakurssi 9.8.2020 Frisbeegolfin ohjaajakurssi, Lieksa


torstai 21. toukokuuta 2020

Enon Ladun kevätkokous ulkona

Kevätkokous pidettiin Enon Hepokallion laavulla. Puheenjohtaja totesi kokouksen olleen ensimmäinen lajissaan vaikkei ulkona oleminen ole latulaisille vierasta. Aurinkoinen ilma suosi kahdeksaa läsnäolijaa mutta tuuli pyöritteli nuotion savua milloin mihinkin suuntaan. 
Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat. Sovittiin syksyn patikkareissusta mikäli koronasuositukset sen mahdollistavat. Samalle reissulle on tarjolla myös muistiluento. Toivotaan Enon Sydänyhdistyksen jäsenten liittyvän reissuun mukaan. 
Puheenjohtaja luovutti Lilja Keräselle Opetus- ja kulttuuriministeriön 26.2.2020 antaman ansiomitalin tunnustukseksi Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun hyväksi tekemästä työstä. Sihteeri kiittää. 


tiistai 12. toukokuuta 2020

Seikkaile perheenä

Seikkailevat perheet on aivan uusi perheliikunnan toimintamalli, jossa perheille annetaan työkaluja koko perheen ulkoiluun ja liikuntaan osana Suomen Ladun jäsenyhdistyksen toimintaa. Kohderyhmänä ovat alle 10-vuotiaat lapset ja heidän lähipiirinsä. Tärkeintä Seikkailevat perheet -toiminnassa on aikuisten ja lasten yhteinen hauska ja kiireetön liikunta ja ulkoilu. Seikkailevissa perheissä kaikki osallistuvat, myös aikuiset. Tekemisen ohessa löydetään uusia ulkoilumahdollisuuksia omassa lähiympäristössä, toiset perheet tulevat tutuiksi ja koetaan uudenlaista yhteisöllisyyttä.

Toiminta on osa Opetus- ja Kulttuuriministeriön tukemaa Seikkailevat perheet -hanketta. Hanke käynnistyy Suomen Ladun jäsenyhdistyksissä. Myöhemmin hankkeen edetessä myös muut tahot voivat liittyä Seikkaileviin perheisiin. 


sunnuntai 3. toukokuuta 2020

Kevätkokous

Enon Ladun sääntömääräinen kevätkokous pidetään Helatorstaina, 21.5.2020 kello 12.00, Enossa Hepokallion laavulla. Käsitellään sääntömääräiset asiat.
Kokoontumisessa huomioimme turvavälit.

Helatorstaille olimme suunnitelleet Unelmien liikuntapäivää. Voimme siis saapua kokoukseen jokainen liikkuen itselleen sopivalla tavalla.